Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Vuokranantajat ovat pidättäytyneet vuokrankorotuksista kustannusten noususta huolimatta

Vuokranantajien etujärjestön mukaan mukaan Jyväskylässä 80 prosenttia vuokranantajasta ei korottanut vuokraa lainkaan viime vuonna.

Tyhjä vuokrayksiö Töölössä.
Koronapandemia hiljensi vuokra-asuntojen kysyntää. Kuvituskuva. Kuva: Kristiina Lehto / Yle

Aiempaa useampi vuokranantaja on jättänyt vuokrankorotuksen tekemättä siitä huolimatta että maksaa asunnosta aiempaa korkeampia vastikkeita ja lainakorkoja.

Vuokranantajat-etujärjestön mukaan Jyväskylässä 80 prosenttia vuokranantajasta ei korottanut vuokraa lainkaan viime vuonna ja vain 4 prosenttia korotti sopimuksen salliman enimmäismäärän.

Yhdeksästä isoimmasta kaupungista Jyväskylän vuokranantajat olivat vuokrankorotuksissa kaikkein varovaisimpia.

Vuokranantajien mukaan kasvanut asuntotarjonta ja koronapandemian lisäämän etätyön ja etäopiskelun vaikutukset kysyntään ovat kiristäneet kilpailua vuokralaisista. Viime vuoden jälkimmäiselle puoliskolla vuokra-asuntojen kysynnässä oli kuitenkin Vuokranantajien mukaan selvää piristymistä.

Jyväskylä on halpa vuokralaiselle

Tilastokeskuksen uusimpien tilastojen mukaan Jyväskylä on vuokralaiselle yhä verraten halpa paikka asua. Yhdeksästä isoimmasta kaupungista vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat olivat viime vuoden lopussa Jyväskylässä kolmanneksi halvimmat Lahden ja Oulun jälkeen.

Korona-aikana vuokrissa nähtiin Jyväskylässä pieni notkahdus, mutta viime vuoden jälkipuoliskolla vuokrat lähtivät taas maltilliseen nousuun.