Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Päätös pandojen palauttamisesta Kiinaan tehdään helmikuun lopussa, sen hetken tiedoilla – palauttamisen valmistelu aloitettiin jo Ähtärissä

Ähtärin eläinpuiston hallitus on päättänyt aloittaa valmistelut kahden isopandan Lumin ja Pyryn palauttamiseksi Kiinaan. Palauttamisen suunnittelu aloitetaan, koska valtion avustuspaketti pandatoiminnalle peruttiin.

Videolla toimittaja Sara Salmi tiivistää, miksi pandoista on tullut Ähtärille ongelma.

Ähtärin eläinpuiston hallitus on tehnyt päätöksen aloittaa isopandojen Kiinaan palauttamisen valmistelut. Päätös mahdollisesta pandojen lopullisesta palauttamisesta tehdään eläinpuiston seuraavassa hallituksen kokouksessa 28. helmikuuta 2023.

Eläinpuisto kertoo tiedotteessaan, että päätös Lumin ja Pyryn palauttamiseksi Kiinaan on tehty, koska valtion viiden miljoonan euron avustuspaketti vedettiin keskiviikkona pois lisäbudjetista.

Avustuspaketin miljoonat olisi käytetty eläinpuiston pandatoiminnan säätiöittämiseen.

Nyt aloitettu palauttamisen valmistelu ei ole äkkinäinen, spontaani reaktio avustuspaketin perumiseen. Tämäkin vaihtoehto on ollut esillä pari-kolme vuotta, kertoo eläinpuiston hallituksen puheenjohtaja Risto Sivonen.

– Ei tämä spontaanisti tullut. Kahden-kolmen vuoden aikana on tehty suunnitelmia, miten selvitään tämä 15 vuoden pandojen suojelujakso, Sivonen sanoo.

Säätiön perustamiseksi avustus olisi ollut välttämätön.

– Meidän on pakko toimia. Eikä tämä tarkoita sitä, että on jo päätetty, että pandat lähtee, Sivonen sanoo.

Päätös palauttamisesta tehdään helmikuun lopussa sen hetken tiedoilla.

Pandojen palauttamisesta tehdään päätös helmikuun lopussa sen hetken tiedoilla, sanoo Risto Sivonen

Kuukausi aikaa etsiä ratkaisu

Pandojen tilannetta on tarkoitus selvittää perustettavaksi suunnitellussa maa- ja metsätalousministeriön, valtiovarainministeriön ja ulkoministeriön edustajista koostuvassa virkatyöryhmässä.

Eläinpuisto kertoo, että sinne ei ole ilmoitettu tarkempaa tietoa selvitystyöstä ja sen aikataulusta. Eläinpuistosta ei myöskään ole oltu yhteydessä ministeriöön.

– Kyseessä on eläinpuiston oma päätös, Sivonen sanoo.

Eläinpuiston hallitus tiedotti perjantaina, että toimiakseen huolellisesti ja hyvää hallintoa noudattaen osakeyhtiölain sekä konserniyhtiönä säädöksien mukaisesti, hallitus aloittaa palauttamisen valmistelun, ja arvioi seuraavan kuukauden aikana yhtiön tulevaisuuden näkymät.

– Seuraavan kuukauden aikana selvitetään tämän yhtiön tulevaisuuden näkymät koskien pandasopimusta. Meillä on kuukausi aikaa vielä etsiä ratkaisua tähän caseen eikä isopandojen lajiensuojeluohjelma päättyisi täällä Ähtärissä, sanoo Ähtärin eläinpuiston toimitusjohtaja Arja Väliaho.

Sivonen kertoo STT:lle, että eläinpuiston olemassaolo ei ole vaakalaudalla. STT kertoo, että Ähtärin Eläinpuisto oy:n tulos on sekä tilikaudella 2019 että 2020 ollut noin 735 000 euroa tappiollinen.

- En ainakaan itse näe, että eläinpuiston olemassaolo olisi uhattuna, mutta jos hallitus ei reagoi ja mennään kymmenen vuotta tällä tilanteella, sitten on, Sivonen sanoo STT:llä.

Lisää: Ähtäri tarvitsee 10 miljoonaa pandojen pitämiseen Suomessa – ministeriön kritiikki yllätti, pohjalaisministerit eivät kommentoi

Haikeat tunnelmat, pettymys

Ähtärin eläinpuiston pandojen tilanteesta on tällä viikolla kohistu.

Ähtärille suunniteltiin ensin viiden miljoonan euron avustusta pandatoiminnan säätiöittämiseksi. Summa kutistui kolmeen miljoonan ja lopulta esitys vedettiin kokonaan pois. Pandojen tilannetta pohtimaan luvattiin perustaa työryhmä.

Ähtärin eläinpuiston halllituksen puheenjohtaja Risto Sivonen panda-aitauksella Ähtärissä.
Hallituksen puheenjohtaja Risto Sivonen toivoo, että perustettava työryhmä saisi aikaiseksi yhteistyöratkaisun, johon kaikki voisivat olla tyytyväisiä ja jolla selvittäisiin pandojen laina-aika loppuun. Kuva: Birgitta Vuorela / Yle

Ähtärin kaupunginjohtaja kertoi Ylen haastattelussa aimmin tällä viikolla, että päätöksillä on kiire.

– Toivomme että työryhmä aloittaa työnsä mahdollisimman nopeasti ja helmikuun loppuun mennessä on päätös valmiina. Silloin meidän hallituksemme pystyy erittelemään, mikä tulee olemaan sopimuksen tulevaisuus Ähtärissä, eläinpuiston toimitusjohtaja Väliaho toteaa.

Sivonen toivoo, että työryhmätyöskentelyllä pystyttäisiin löytämään kestävä ratkaisu jäljellä olevaksi pandojen vuokra-ajaksi.

Hän murehtii ennen kaikkea sitä, miten pandoista pystytään Suomessa huolehtimaan hyvin. Toki hiukan mietityttää myös se, miten Kiinassa suhtauduttaisiin pandojen palauttamiseen.

– Toivon, että muodostuisi sellainen koalitio, missä on mukana hallitus, kiinalaisia ja suomalaisia yrityksiä ja myös Kiina. Että pystyttäisiin yhdessä rakentamaan paketti, josta todettaisiin, että tällä se menee eteenpäin.

Eilen juuri pandatalossa kerroin Lumille ja Pyrylle, että teidän koti voi vaihtua

Arja Väliaho

Väliahon mukaan Ähtärissä ollaan pettyneitä siihen, että talousarviomääräraha otettiin pois lisätalousarviosta. Se toi toivoa hetkeksi, Väliaho sanoo.

– Eilen juuri pandatalossa kerroin jo Lumille ja Pyrylle, että teidän koti voi vaihtua, Väliaho sanoo.

Lisää: Pandat jäivät sittenkin ilman miljooniaan ja ne saatetaan jopa palauttaa Kiinaan – ministeriö kritisoi rajusti Ähtäriä

Eläinpuisto: Maksusuunnitelmaa noudatettu

Keskiviikkona maa- ja metsätalousministeriön tiedotustilaisuudessa selvisi, että Ähtäri ei ole pystynyt hoitamaan kaikkia sitoumuksiaan Kiinan suuntaan.

– Yhtiölle on kertynyt velkarästejä koronavuosilta, mutta niistä kaikista on sovittu ja tehty maksusuunnitelma, jota olemme pystyneet noudattamaan. Meillä ei ole hoitamattomia erääntyneitä maksuja ulkopuolisille, Risto Sivonen toteaa perjantaiaamun tiedotteessa.

Sivosen mukaan pandemia sekä yleinen epävarmuus vaikeuttivat puiston toimintaa, eikä kävijämäärä ole palautunut entiselleen. Pandakaksikon hyvinvoinnista ei tingitä, ja sen vuoksi palauttamisvalmistelut on nyt käynnistetty, eläinpuisto perustelee.

Koemme, että olemme jääneet lähes sukupuuttoon metsästettyjen pandojen suojelun kanssa yksin

Risto Sivonen

Tiedotteessa Sivonen toteaa, että pandoista maksettava lajiensuojelumaksu kohdennetaan lyhentämättömänä Minshan–Qionglain pandasuojelualueiden ylläpitoon, uusien suojelualueiden perustamiseen sekä Dujiangyanin pandasairaalassa tehtävään tutkimukseen.

Ähtärissä asuvien Lumin ja Pyryn mahdolliset jälkeläiset olisi vapautettu luontoon näille suojelualueille.

– Pandojen suojelusopimus voidaan tulkita Suomen ja Kiinan valtioiden väliseksi raamisopimukseksi, mikä tarkoittaa nähdäksemme sitä, että Suomi on sitoutunut pandojen vuokra-aikaan Suomessa. Koemme, että olemme jääneet lähes sukupuuttoon metsästettyjen pandojen suojelun kanssa yksin, Sivonen sanoo tiedotteessa.

– Erityisen ikävältä tuntuu se, että Ähtärin eläinpuiston tehtävänä on nimenomaan uhanalaisten ja vaarantuneiden lajien suojelu sekä tutkimus. Isopanda valikoitui juuri Ähtäriin siksi, että maamme ilmasto-olosuhteet ovat samankaltaiset kuin sen luontaisessa ympäristössä.

Aiheesta voi keskustella lauantaihin 28. tammikuuta kello 23 asti.