Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Hattulan aurinkovoimalan suunnitelmat myötätuulessa

Jos asiat etenevät suunnitelmien mukaan, niin maastotyöt pääsevät alkamaan jo ensi vuonna.

Aurinko sinisellä taivaalla
Hattulassa kunta haluaa valjastaa aurinkovoiman käyttöönsä. Kuvituskuva. Kuva: Mårten Lampén / Yle

Hattulan kunta ja aurinkovoiman hankekehittäjäyhtiö Forus ovat päässeet yhteisymmärrykseen aurinkovoimalahankkeesta. Neuvottelukumppanit päättivät keskiviikkona pitämässään kokouksessa, että Forus lähtee toteuttamaan voimalahanketta.

Kyseessä on Hattulan ensimmäinen aurinkovoimalahanke.

Forus on kartoittanut voimalalle sopivan, lähes 120 hehtaarin alueen Hattulasta läheltä Hauhon rajaa. Loppukeväästä järjestetään yleisötilaisuus, jossa kuntalaiset pääsevät kuulemaan tarkemmin hankkeen toteuttamisratkaisuista.

– Hattulan kunta on tyytyväinen hankkeen edistymisestä, kertoo vt. kunnanjohtaja Pekka Järvi kunnan verkkosivuilla.

Mikäli asiat sujuvat suunnitellusti, niin valmisteleviin maastotöihin päästäneen jo vuonna 2024.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.