Satakunnan museon rakennustutkija Olli Joukio kritisoi Porin uudisrakennushankkeiden toteuttamista kulttuuri- ja maisemahistoriallisesti merkittävillä alueilla, kuten Kirjurinluodossa.
Joukion mielestä Kirjurinluotoon kohdistuvan uudisrakentamisen vaikutukset pitäisi arvioida koko alue huomioon ottaen, eikä hanke kerrallaan, kuten nyt on tehty.
Esimerkiksi suurta huomiota ja kipakkaa poliittista keskustelua herättäneessä kioskihankkeessa on Joukion mukaan arvioitu vain rakennuspaikalle tulevat vaikutukset ja unohdettu maisemaan liittyvät muutokset.
Satakunnan Kansassa tammikuussa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan museon asiantuntijat totesivat, että Kirjurinluodon kioskisuunnitelmat eivät millään tavalla keskustele esimerkiksi Kivi-Porin kanssa.
Joukio muistuttaa, että Kirjurinluoto, Kivi-Pori ja Pohjoisrannan teollisuusalue on osoitettu valtakunnallisesti merkittäviksi rakennetuiksi kulttuuriympäristöiksi.
– Tämä ei suinkaan tarkoita, että Kirjurinluodon alueella ei voisi tehdä mitään. Tietenkin matkailua ja muuta liiketoimintaa kuuluu kehittää, kunhan esimerkiksi uudisrakentaminen sopeutetaan alueen ominaispiirteisiin.
Ely-keskus kertoi viime viikolla lähettävänsä Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristölautakunnalle oikaisuvaatimuksen kioskisuunnitelmista.