Liikennöitsijöiden ja asiakkaiden ilmoitusten mukaan häiriökäyttäytyminen busseissa on ollut kasvussa ja se on erilaista kuin ennen.
– Ennen sotkettiin enemmän tusseilla ja purukumia jätettiin penkeille. Tällä hetkellä ilkivaltaa tehdään muun muassa teräaseilla ja tulentekovälineillä, esimerkiksi hajottamalla irtaimistoa ja polttamalla verhojen reunoja, kertoo palvelujohtaja Linda Asikainen Mikkelin kaupungilta.
Palautteiden mukaan ilkivaltaa tekevät nuoret asiakkaat. Asikainen korostaa, että suurin osa nuorista matkustaa liikenteessä asiallisesi eikä häiriökäyttäytyminen ole aiheuttanut uhkatilanteita muille matkustajille.
Häirintää tapahtuu joillakin maaseutulinjoilla, mutta ilkivalta kohdistuu enemmän kaupunkiliikenteeseen. Harmia on esiintynyt iltaisin ja erityisesti bussien takaosissa.
– Nuoret eivät vain kulje paikasta toiseen, vaan viettävät myös aikaa myös linja-autoissa, Asikainen toteaa.
Tästä johtuen bussien matkustamoja aiotaan kokeiluluontoisesti rajata ilta- ja viikonloppuvuoroilla.
– Käytännössä tämä tarkoittaa, että bussin takaosa keski-ovista eteenpäin on suljettu. Näin kuljettaja pystyy paremmin valvomaan tilannetta ja puuttumaan tilanteeseen, Asikainen kertoo.
Tarpeen tullen kuljettaja voi kuitenkin avata koko matkustamon käyttöön.
Kokeilu alkaa perjantaina ja kestää ainakin helmikuun loppuun.