Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

F1-supertähtien junnutiimit mukana naisten uudessa formulasarjassa – Emma Kimiläinen avaa vaikeuksiin joutuneen edelläkävijän tilannetta

Naisilla on alkamassa tällä kaudella uusi formulasarja F1 Academy. Ensimmäinen naisten formulasarja W Series joutui viime vuonna talousvaikeuksiin. Emma Kimiläinen on kuitenkin kuullut positiivisia viestejä.

Emma Kimiläinen hymyilee. Kuva otettu ulkona.
Emma Kimiläinen ei ole lopettamassa kisauraansa, mikäli W Seriesin kautta ei saada käyntiin. Kuva: Ghadi Boustani / Yle

Naisille ollaan luomassa täyttä vauhtia uutta F1 Academy -nimellä kulkevaa formulasarjaa. F1 Academy tuli ulos sosiaalisessa mediassa keskiviikkona. Ensimmäinen kuljettajapaljastus tuli torstaina. Siitä vastasi muun muassa Valtteri Bottaksen, Lewis Hamiltonin, Charles Leclercin ja George Russellin junioritiiminä tunnettu ART GP.

ART kiinnitti Lena Bühlerin. 25-vuotias sveitsiläiskuski on tuoreimpana ajanut tämän vuoden puolella Lähi-idän F4-sarjassa, jossa on mukana Suomen tämän hetken kuumin F1-lupaus Tuukka Taponen. 16-vuotias Taponen voitti tiistaina Kuwaitissa yhden kilpailun. Bühler on toistaiseksi jäänyt tämän vuoden kisoissa häntäpäähän.

F1 Academysta kerrottiin ensimmäisen kerran viime vuoden loppupuolella. Sarjassa on mukana viisi F2- ja F3-luokista tuttua menestystiimiä. Jokaisessa tiimissä on kolme kuljettajaa. Tiimit ovat lupautuneet olemaan mukana vuoteen 2025. Uudessa sarjassa on tarkoitus olla seitsemän kilpailuviikonloppua ja yhteensä 21 kisaa. Yksi kilpailuviikonlopuista on tarkoitus ajaa F1-sarjan kanssa samassa paikassa.

F1 Academy on toinen kautta aikain naisille perustettu formulasarja.

Ensimmäinen perustettiin vuonna 2018, kun W Series tuli ryminällä moottoriurheilukartalle. W Seriesin kausi jäi kuitenkin kesken lokakuussa talousvaikeuksien takia. Sen jälkeen W Seriesin tulevaisuudesta ei ole kuulunut mitään.

Sarjassa kaikilla kolme kaudella ajanut Emma Kimiläinen on saanut kuulla kuitenkin W Seriesin johdosta positiivista viestiä. Heidän kertomansa mukaan näyttää siltä, että sarja jatkuu tänä vuonna.

– En osaa kuitenkaan sanoa, milloin mitäkin ilmoitetaan. Sopimusneuvottelut kestävät yleensä aika kauan. Niissä on aina omat vääntönsä. Siinä mielessä tilanne on ihan ymmärrettävä. Järjettömän isoja diilejä ei saada aikaiseksi parissa kuukaudessa, Kimiläinen toteaa.

Emma Kimiläinen våren 2020.
Emma Kimiläiselle epätietoisuus on tuttua. Vuonna 2020 W Series -kausi jouduttiin esimerkiksi kokonaan perumaan koronapandemian takia. Kuva: Mikael Oivo / Yle

W Series tiedotti lokakuussa joutuneensa talousongelmiin, kun yksi sarjaan sitoutuneista sijoittajista vetäytyi. W Seriesin mukaan sopimukset oli solmittu.

– Tiesimme, että tuollaisesta iskusta selviäminen ottaa aikaa, Kimiläinen toteaa.

Kimiläisen mukaan tämän vuoden kilpailukalenterin selviäminen olisi kivaa suomalaiskuljettajan muiden töiden kannalta.

– Uskon, että kalenteri tulee painottumaan loppukauteen eli F1-kauden puolenvälin krouvin jälkeiseen aikaan. Tässä tilanteessa ei päästä mukaan välttämättä alkukauteen, Kimiläinen toteaa.

F1 Academysta lisää painetta F1-pomoille

F1-sarjan huipputiimien pomoista Mercedeksen Toto Wolff ja Christian Horner ovat ehtineet hehkuttaa uutta F1 Academya, kuten myös F1-sarjan toimitusjohtaja Stefano Domenicali.

Wolffin Susie-vaimo on edelleen viimeinen nainen, joka on osallistunut F1-viikonloppuun. Hän ajoi vuonna 2014 Britannian GP:n harjoituksissa Williamsilla. Sitä edeltävä kerta on 30 vuoden takaa.

F1-sarja on sitoutunut tukemaan F1 Academya 2,25 miljoonalla eurolla. Kimiläinen näkee F1 Academyssa paljon hyviäkin juttuja hyvien tiimien lisäksi.

– Jos on todella lahjakas, F1-pomoilla on pieni poliittinen paine saada putkesta joku F1-sarjaan asti menevä nainen. Kun voittaa tuon sarjan, oikeita ovia alkaa avautua, Kimiläinen sanoo.

Emma Kimiläinen kertoo mielipiteensä F1 Academysta
Emma Kimiläinen kertoo mielipiteensä F1 Academysta

Kimiläisen mukaan F1 Academy ja W Series eivät ole kilpailevia sarjoja. Kimiläinen näkee F4-autoilla ajettavan F1 Academyn W Seriesin alasarjana, jonka avulla voi ponnistaa kartingista formulasarjaan.

– Jos minulla olisi ikää 15 vuotta vähemmän tai vähintään 10 vuotta vähemmän ja tulisin kartingista formuloihin, tämä sarja olisi minulle varteenotettava vaihtoehto, Kimiläinen toteaa.

Emma Kimiläinen tuulettaa palkinnon kanssa.
Emma Kimiläinen on ajanut W Seriesissä kolmen kauden aikana kaksi osakilpailuvoittoa ja kahdeksan palkintokorokesijaa. Kuva: Clive Mason/Staff Getty Images

Erona F1 Academyssa ja W Seriesissa on, että F1 Academyssa kuljettajat tarvitsevat ajamiseen 150 000 euroa. W Seriesissa kuljettajien ei tarvitse maksaa mitään.

– 150 000 euron budjetin löytyminen kaikilta 15 naiselta on tietenkin haasteellista ja se, että he ovat tarpeeksi nuoria kuljettajia ja F4-auton ajamisesta on oikeasti hyötyä, Kimiläinen muistuttaa haasteista.

33-vuotias Kimiläinen ei ole lopettamassa omaa kilpailu-uraansa, mikäli W Seriesia ei saada käyntiin ja sarjan taival tulee päätökseensä. Hänen haaveissaan siintää vielä joku päivä legendaarinen Le Mansin 24 tunnin ajo.

– Jos sille puolelle haluaa lähteä rakentamaan uraa, askeleita pitää miettiä rauhassa. Tämän ikäisenä minulla ei ole kauhea kiire mihinkään. Jos tulisi joku välivuosi, maailma ei ole siihen kaatunut aikaisemminkaan, 2010-luvun alussa jo kertaalleen ajouransa lopettanut Kimiläinen toteaa.