Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Awak Kuierilla ylirasituksen oireita – Suomen päävalmentaja huolissaan pelaajien terveydestä

Suomen naisten koripallomaajoukkueen päävalmentaja Pekka Salminen jätti Awak Kuierin pois EM-karsintaotteluista varotoimenpiteenä.

Awak Kuieria ei nähdä EM-karsintaotteluissa.
Awak Kuier ei ole Suomen mukana EM-karsintaottleuissa Ukrainaa ja Ranskaa vastaan. Kuva: All Over Press / Emil Hansson

Mahdollisuutensa koripallon EM-kisoihin jo menettänyt Suomen naisten koripallomaajoukkue ei lähde viimeisimpiin EM-karsintaotteluihin parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan.

Suomi kärsii loukkaantumisista, mutta päätöksillä on haluttu myös pitää huolta pelaajien terveydestä. Esimerkiksi Awak Kuier ja Roosa Lehtoranta ovat päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan sivussa varotoimenpiteenä.

– Tämä johtuu myös kansainvälisen koripallon älyttömyydestä. Jos Awakista puhutaan, hän on pelannut kaksi ja puoli vuotta käytännössä ilman lomaa. Alkaa olla oireilua ja ylirasituksen partaalla ollaan, joten parempi, että me emme ala pelaajien terveyden kanssa leikkiä, Salminen sanoo Yle Urheilulle.

Salmisen mukaan Kuierin kropassa on jo selviä ylirasituksen oireita. Suomi ei voi ottaa riskiä, että hän esimerkiksi loukkaantuisi tämän seurauksena.

Awak Kuier kurottaa pallon kanssa.
Awak Kuier on pelannut tiuhaan tahtiin Venezian riveissä. Kuva: Simone Boi/LiveMedia/Shutterstock/All Over Press

”Olen huolissani”

Salminen on huolissaan siitä, että naisten koripallossa pelimäärät ovat kovia. Esimerkiksi Kuier pelaa talvisin kahdesti viikossa eurooppalaisseurassaan Veneziassa ja kesällä Pohjois-Amerikan WNBA-liigassa.

– Pahinta on se, että ei ehdi koskaan kunnolla harjoittelemaan. Jos pelaa, ei pysty harjoittelemaan ja tulee kierre, että jossain vaiheessa on väistämättä edessä loukkaantumisia.

– Tietysti olen huolissani, mutta mitä sille pystyy tekemään lyhyellä tähtäimellä? Jos rakenteita pääsisin muuttamaan, niin varmaan tekisin jotain.

Kuierin ja Lehtorannan lisäksi sivussa ovat loukkaantumisten takia esimerkiksi Lotta-Maj Lahtinen ja Annika Holopainen. Tämä avaa mahdollisuuksia muille pelaajille. Salmisen mukaan näytönpaikka on nyt esimerkiksi Bundesliigassa kovaa jälkeä tehneellä Anissa Poundsilla, Italiassa pelaavalla Helmi Tuulosella ja Espanjan pääsarjaa tahkoavalla Veera Pirttisellä.

– Heillä on paljon sellaista, mitä emme ole välttämättä nähneet maajoukkuepaidassa. Paljon annettavaa.

Anissa Pounds on pelannut mainiosti Bundeliigassa.
Anissa Pounds (oikealla) nähdään Suomen naisten koripallomaajoukkueen mukana. Kuva: IMAGO/Eckehard Schulz/ All Over Press

Vastassa yksi maailman parhaista

Suomi kohtaa ensiksi torstaina Ukrainan Latvian Riiassa ja sunnuntaina Ranskan Helsingissä. Salminen tiedostaa, että fyysinen ja kookas Ranska on kova vastus, mutta Ukrainaa vastaan Suomella on paremmat mahdollisuudet.

Ukrainan Alina Iagupova, yksi maailman parhaimmista naiskoripalloilijoista, tarjoaa Suomelle mainion haasteen molemmissa päissä kenttää.

– Rankingpisteitä lasketaan koko ajan, joten lähdemme tietysti otteluita voittamaan. Uskon, että meillä on ihan hyvät mahdollisuudet ainakin Ukraina-pelissä.

– Kunnioitetaan sitä, että heillä on yksi erinomainen pelaaja ja monta hyvää pelaajaa, mutta meillä on myös monta hyvää asiaa, muutama hyvä pelintekijä ja paljon heittäjiä. Tarvitse kuin pikkaisen pöljä päivä osua, niin Ukraina on pikkaisen hätää kärsimässä, ei Suomi.

Suomi on hävinnyt EM-karsinnoissa kaikki neljä otteluaan ja on B-lohkossa viimeisellä sijalla.