Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Heinolan seminaarin omistaja jatkaa alueen kehittämistä takaiskusta huolimatta

Sijoitusyhtiö BOA Group alkaa nyt neuvotella alueesta kiinnostuneiden tahojen kanssa, kun kaupungintalon siirtyminen seminaariin kunnostettaviin tiloihin ei ole enää vaihtoehto.

Heinolan entisen opettajankoulutuslaitoksen rakennukset lähikuvassa.
Heinolan seminaarin päärakennukset on rakennettu vuonna 1901 ja 1939. Kuva: Petri Niemi / Yle

Pääomasijoitusyhtiö BOA Group jatkaa Heinolan vanhojen seminaarirakennusten kehittämistä, vaikka kaupungintalon toiminnot eivät ole siirtymässä kiinteistöön.

Yhtiö kävi keskiviikkona keskustelua Heinolan kaupungin edustajien kanssa sen jälkeen, kun valtuuston enemmistö maanantaina päätti olla edistämättä seminaariin siirtymisen hankesuunnitelmaa.

– Käymme nyt seminaarin alueesta kiinnostuneiden listaa läpi. Kiinnostusta on, mutta olemme sanoneet rahalle ei, kun olemme katsoneet kaupungintalon vaihtoehdon loppuun, sanoo BOA Groupin hallituksen jäsen Pasi Raitala.

Ensi viikolla yhtiö keskustelee Hämeen ely-keskuksen kanssa esimerkiksi siitä, voiko tontille tehdä uudisrakennuksia.

Yhtiö aikoo lähiviikkojen aikana laittaa suunnitelmat mahdollisine kaavamuutostarpeineen Heinolan kaupungin päätöksentekoon.

BOA Group osti seminaarin eli entisen opettajankoulutuslaitoksen alueen sekä rakennukset viime vuonna.

Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.