Omakotitalorakentaminen on vähentynyt korkean korkotason ja raaka-aineiden hinnannousun takia.
Vaasan kaupungin tonttipäällikkö Christoffer Rönnlundin mukaan kysyntää tonteista on, mutta vähemmän kuin viime vuonna.
– Kysynnän väheneminen alkoi näkyä jo vuoden 2021 loppupuolella, Rönnlund toteaa.
Taloudellista tappiota kysynnän laantumisesta ei Vaasan kaupungille ole aiheutunut, eikä kaupungilla ole ylitarjontaa tonteista tällä hetkellä.
Myöskään tonttien hintoja ei suunnitteilla laskettavaksi Vaasassa.
Sen sijaan tuoreen päätöksen mukaan ammattirakentajilla on aikaisempaa laajemmin mahdollisuus varata tontteja, markkinoida rakennushankkeita ja löytää talopaketille ostaja. Ajatuksena on, että Vaasa sen jälkeen luovuttaa tontin ostajalle, ei rakennuttajalle.
– Olemme huomanneet aikaisempaa suurempaa kysyntää avaimet käteen -ratkaisuille. Rakennusurakan aloittaminen on monelle melko suuri askel, Rönnlund sanoo.
– Lisäksi arviomme mukaan ammattirakentajilla on paremmat mahdollisuudet tehdä arvio hankkeen lopullisista kustannuksista, mistä on monelle yksityiselle muodostunut kompastuskivi.
Rönnlund uskoo, että mikäli korkojennousu rauhoittuu, niin rakentaminen lähtee jälleen käyntiin.
Sama tilanne monessa kunnassa
Vaasa ei ole ainoa kunta, jossa omakotitalotonttien kauppa on hiipunut.
Esimerkiksi Seinäjoella on kaupungin maankäyttöinsinööri Tarja Karhun mukaan hiljainen kausi meneillään.
– Jonkun verran kauppoja on tehty, mutta selkeästi maailmantilanne ja rakennustarvikkeiden hinnannousu on vaikuttanut.
Karhun mukaan kaupunki pyrkii pitämään myynnissä noin 150 tonttia eri puolilla kaupunkia, jotta valinnan varaa olisi mahdollisimman paljon. Tällä hetkellä vapaita tontteja on noin 170.
– Karhuvuoren alue on ollut ehdoton suosikki viime vuosina. Sinne ei ole tullut uusia tontteja nyt pariin vuoteen, ja se on myös yksi syy miksi tonttikauppa on hidastunut.
Vaikka Seinäjoella vapaita tontteja tällä hetkellä on yli keskiarvon, vakuuttaa Karhu että uusia alueita kaavoitetaan ja tontteja eri alueilta tulee tarjolle.
– Kyllä uusiakin asuntoalueita tulee, ja kuunnellaan mihin suuntaan kyselyitä tulee. Se vaikuttaa siihen, mihin painopistettä osoitetaan kaavoituksen suunnalla, Karhu toteaa.
Kokkolassa on tällä hetkellä tarjolla noin 80 vapaata omakotitalotonttia, joista vain kymmenkunta sijaitsee kantakaupungin läheisyydessä. Keväällä Kokkolassa ryhdytään jakamaan tontteja kahdelta uudelta alueelta.
Vasta silloin nähdään tämänhetkinen todellinen kiinnostus rakentamista kohtaan. Tiettyä varovaisuutta on kuitenkin ollut havaittavissa.
Mustasaaressa tontteja myytiin vuonna 2020 20 kappaletta. Viime vuonna ainoastaan 11 tonttia.
– Totta kai nousevat korot ja rakennuskustannukset vaikuttavat rakentamispäätökseen, mutta kysyntä on myös riippuvainen tarjonnasta, Mustasaaren maankäyttöinsinööri Tony Östersund toteaa.
Kristiinankaupungissa pulaa tonteista
Kristiinankaupungissa painitaan käänteisen ongelman kanssa. Kaupungin on kaavoitettava uusia asuinalueita, jotta tarpeeseen voidaan vastata.
Närpiössä toivotaan hyödyttävän Kristiinankaupungin ja Kaskisen hyvästä tilanteesta.
Närpilöstä löytyy runsaasti vapaita omakotitalotontteja, sekä keskustasta että sen ulkopuolelta.
– Tilanne kääntyi positiiviseen suuntaan samalla kun päätökset teollisuusinvestoinneista Kaskisiin ja Kristiinankaupunkiin tehtiin. Niiden vaikutukset näkyvät koko alueella, Närpiön maankäyttöinsinööri Johan Silfversten toteaa.
Juttu on osittain käännetty Svenska Yle Österbottenin artikkelista: Kommunala tomter går inte åt som förr: ”Om bara ränteläget lugnar ner sig kommer folk börja bygga”