Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Merenpohjan kovuus tuo uudenlaisia haasteita tuulivoimaloiden rakentamiselle – Porin Tahkoluodossa päästään kehittämään täysin uusia menetelmiä

Suomen Hyötytuuli sai miljoonatuen hankkeelle, jossa lähdetään luomaan uutta peruskonseptia syvään veteen rakennettaville tuulivoimaloille.

Tahkoluodon merituulipuisto
Kuva: Jari Pelkonen / Yle

Tahkoluodon merituulipuiston laajennus otti keskiviikkona jälleen askeleen kohti toteutumista.

Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi Suomen Hyötytuulelle 30 miljoonan euron investointituen hankkeeseen, jossa toteutetaan kaksi merituulivoimalaa tulevan merituulipuiston sijaintiin.

Tuen saanut hanke on niin sanottu demonstraatiohanke. Suomen Hyötytuulen toimitusjohtaja Toni Sulameri kertoo, että tarkoituksena on kehittää ja testata merituulipuiston rakentamista nimenomaan Suomen ja Tahkoluodon olosuhteisiin.

Käytännössä Tahkoluodossa aletaan siis luoda täysin uusia menetelmiä merituulipuiston rakentamiseen Suomen kovaan maaperään ja yli neljänkymmenen metrin syvyyteen.

– Merituulivoimaloita tehdään hiekkaan tai pehmeämpään kiveen, mutta Suomessa on merenpohjassa esimerkiksi moreenia ja graniittia, se on selvästi kovempaa kuin muualla. Yksittäisiä öljynporauslauttoja tai siltoja pystytään rakentamaan, mutta kokonainen merituulipuisto on eri asia.

Olemassaolevat merituulivoimalat on Tahkoluodossa rakennettu noin 22 metrin syvyyteen.

Osaamista ympäri maailman

Hyötytuuli on valmistellut demohanketta jo pitkään.

Nyt investointituen myöntämisen jälkeen siinä lähdetään myös etenemään. Toni Sulameri arvioi, että jo kuukauden päästä saadaan lähetettyä tarvittavat rakennus- ja ympäristöluvat. Viivästymisiä saattaa silti tulla, koska aiemmin yrityksessä arvioitiin, että tukipäätös olisi tullut jo kuukausia sitten.

– Tätä päätöstä odotettiin jo ennen juhannusta, eli nyt sitten täytyy katsoa, mikä vaikutus tällä on ison laajennushankkeen aikatauluun. Kiirehän tässä tulee. Kaikki menetelmät pitää kuitenkin testata ja korjata, ettei tarvitse sitten korjata kerralla 40 tuulivoimalaa.

Hyötytuulen väki kiertää tällä hetkellä ahkerasti maailmaa tutustumassa erilaisiin teknologioihin. Osaamista löytyy myös Suomesta.

– Maailmalla on tehty vastaavia syvyyksiä, mutta erilaiseen pohjamateriaaliin. Suomalaiset osaavat käsitellä suomalaista kalliota ja meillä on yrityksiä, jotka tekevät esimerkiksi kallioporia ja yrityksiä jotka tekevät merioperaatioita.

Tahkoluodon nykyiset voimalat ovat alle sadan metrin korkuisia ja niiden teho on 2–4 megawattia. Uudet nousevat suunnitelmien mukaan yli kolmeensataan metriin ja teholtaan ne ovat 15 megawattia.