Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Suurin osa jätekuljetuksista rullaa Keski-Pohjanmaalla AKT:n lakosta huolimatta

Lakko vaikuttaa ainakin ensivaiheessa suuriin valtakunnallisiin firmoihin sekä pakkausjätteen kuljetukseen.

Kuopiossa sijaitseva Rinki-ekopiste, jossa on muovien kierrätyspiste.
Pakkauskierrätys Rinki kertoo, että lakko vaikuttaa sen ekopisteisiin. Arkistokuva. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Auto- ja kuljetusalan lakko vaikuttaa Keski-Pohjanmaalla pakkausjätteiden kuljetukseen.

Sen sijaan poltettavan tai biojätteen keräykseen lakko ei ainakaan alkuvaiheessa vaikuta.

Lakon piirissä on aluksi suuria valtakunnallisia jätteenkuljettajia, mutta ei esimerkiksi Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla jätteistä huolehtiva Ekokuljetus JNH.

Myöskään jäteyhtiö Vestian alueella toimiviin yrityksiin lakko ei heti vaikuta.

Sen sijaan Suomen Pakkauskierrätys Rinki kertoo, että sen ekopisteitä ei lakon aikana pystytä tyhjentämään eikä siivoamaan.

Suomen pakkauskierrätys Rinki suosittaa, että pakkausjätteitä säilytetään nyt kotona.

Kuljetusalaa koskeva lakko jatkuu 21.2. saakka. Satamissa keskiviikkona alkaneelle lakolle ei ole määrätty aikarajaa.

AKT jätti tiistaina uusia lakkovaroituksia koskien muun muassa linja-autohenkilökuntaa ja huoltokorjaamoita. Näiden työriitojen sovittelu alkaa torstaina. Lakot alkaisivat vajaan kahden viikon päästä.