Pitkään vireillä olleet suunnitelmat yhtenäiskoulun rakentamiseksi Kokkolan Halkokarille etenevät.
Uudesta monitoimitalosta on laadittu viitesuunnitelma, jossa otetaan kantaa muun muassa rakennuksen kokoon, sijaintiin, toimintoihin ja kaupunkikuvallisuuteen.
Kevään aikana on määrä selvittää oppilasennusteita ja kantakaupungin oppilaaksiottamisalueiden rajoja.
Hankesuunnitelman mukaan vanhan Halkokarin koulun purkutyöt alkaisivat syksyllä 2025 ja uuden koulun rakentaminen seuraavana vuonna.
Aiempien suunnitelmien mukaan monitoimitaloon tulisi opetusryhmiä varhaiskasvatuksesta ysiluokkaan saakka.