Pohjois-Korea laukaisi useita ohjuksia itärannikoltaan, kertoivat Etelä-Korean asevoimat sekä Japanin rannikkovartiosto maanantaina.
Japani kertoi aluksi havainneensa kolme ohjusta, mutta myöhemmin sekä Etelä-Korea että Japani kertoivat ohjuksia olleen kaksi.
Japanin rannikkovartiosto arvelee, että ohjukset olivat mahdollisesti ballistisia ohjuksia.
Japanin yleisradion NHK:n tietojen mukaan ohjukset putosivat mereen Japanin talousvyöhykkeen ulkopuolelle.
Pohjois-Korea vuorostaan julkaisi pian maanantaisen laukaisun jälkeen tiedotteen, jossa maa sanoi ampuneensa kaksi ammusta käyttäen kaliiperiltaan 600 millimetristä raketinheitinjärjestelmää.
Pohjois-Korea teki viimeksi ohjuskokeen kaksi päivää sitten. Tuolloin kyseessä kerrotaan olleen mannertenvälinen ballistinen ohjus.
Vastauksena lauantaiseen laukaisuun Etelä-Korea ja Yhdysvallat järjestivät sunnuntaina yhteiset ilmasotaharjoitukset Korean niemimaalla.
”Ohjuslaukaisujen tiheys riippuu Yhdysvaltain toimista”
Pohjois-Korea on aloittanut ohjuskokeiden tekemisen muutaman kuukauden tauon jälkeen. Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen on määrä aloittaa tällä viikolla neuvottelut siitä, miten maat vastaisivat, jos Pohjois-Korea käyttäisi ydinasetta.
Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin vaikutusvaltainen sisko kommentoi tänään Yhdysvaltain ja Etelä-Korean eilen järjestämiä yhteisiä sotaharjoituksia.
Kim Yo-jong varoitti Pohjois-Korean valtiollisen uutistoimiston KCNA:n esittämässä tiedotteessa vastaavanlaisista vastatoimista. Hänen mukaansa se, kuinka tiheään Pohjois-Korea käyttää Tyyntä valtamerta ampumaratanaan riippuu Yhdysvaltain toimista.
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on tuominnut Pohjois-Korean viikonloppuisen laukaisun. Hänen edustajansa mukaan Guterres on lisäksi vaatinut Pohjois-Koreaa välittömästi pidättäytymään lisäprovokaatioista.
Lähteet: Reuters, AFP