Yhdeksän vuotta kestänyt jätehuoltokiista saattaa ratketa lähiaikoina.
Vaasanseudun jätehuollon alueella kiistan aiheena on ollut, kuka saa palkata kuljetusyhtiön noutamaan poltettavan jätteen sekä lietejätteen – kiinteistön omistaja vai kunta.
Aikaisemmista päätöksistä on tehty kolme valitusta, jotka ovat hallinto-oikeuden käsiteltävänä. Tuomioistuimen päätös saattaa tulla jo helmikuun, tai maaliskuun, aikana.
Jätehuoltolain mukaan kunnat hoitavat jätehuollon kilpailutuksen.
Siinä tapauksessa että kunnissa täyttyvät tietyt ehdot, voivat kiinteistönomistajat itse valita kuljetusyhtiönsä, sekä poltettavalle jätteelle että lietejätteelle.
Tässäkin tapauksessa kaikkien kyseisten ehtojen on täytyttävä.
Jätehuoltolautakunnan puheenjohtaja Johan Håkansilla (r.) ja jätehuoltopäällikkö Camilla Enell-Östillä on eriävä näkemys siitä, täyttyvätkö kaikki kriteerit, jotta kiinteistöt saisivat päättää itse jätehuollon toteutuksesta.
Johan Håkans vetoaa jätehuoltolautakunnan alueen laajuuteen.
– Jätehuoltolain 37 pykälän mukaan kunnat voivat myöntää kiinteistöille oikeuden kilpailuttaa molemmat kuljetusmuodot. Yhteistyöalue on valtava. Meillä on taajamaa, maaseutua, haja-asutusta ja saaristoa. Olisi mahdotonta käsitellä kaikkea yhtenä kokonaisuutena, Håkans toteaa.
Camilla Enell-Östin mukaan kaikki lain vaatimat ehdot eivät täyty.
– Esimerkiksi lietejätteen osalta ei voida varmuudella todeta, että liete menee oikeaan vastaanottopisteeseen. Tämä johtuu siitä, ettei kaikilla toimijoilla ole tarvittavaa lupaa kuljettaa lietejätettä, Enell-Öst toteaa.
Ely-keskus on valvovan viranomaisen ominaisuudessa kehottanut jätelautakuntaa muuttamaan tekemiään päätöksiä, sakon uhalla.
Ely-keskus ei halua kommentoida asiaa tässä vaiheessa.
Johan Håkans toteaa, että hallinto-oikeuden päätös kuljetuksia koskevien valitusten osalta voi tulla jo ennen maaliskuun loppua.
– Haluaisin nähdä päätöksen, ja todeta että olemme tehneet oikein. Elämä jatkuisi ja pääsisimme eroon valituksista, Håkans toteaa.
Camilla Enell-Öst sanoo, että pallo on nyt ely-keskuksella. Päätöksen suhteen hän on toiveikas.
– Kävipä sitten kuinka tahansa, niin olemme toivottavasti asiassa loppusuoralla, Enell-Öst toteaa.
Juttu on tiivistelmä Svenska Yle Österbottenin artikkelista: Nio år lång avfallstvist i Vasaregionen – olika tolkningar av lagen har gjort sitt