Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ratikan suosio ylitti Tampereella kaikki odotukset – ruuhka-ajan täpötäysiin vuoroihin luvassa apua kuitenkin vasta 2025

Esimerkiksi tiistaina yhdellä linjalla tehtiin noin 34 600 matkaa ja toisella 15 500. Yhteen ratikkaan mahtuu noin 300 matkustajaa. Jos lisävuoroja halutaan, tarvittaisiin myös lisää ratikoita.

Erityisesti Hervaantaan menevä linjan kolme ratikka on ruuhkainen tiettyyn aikaan päivästä. Video: toimittaja Juha Kokkala / Yle, kuvaus ja editointi: Marjut Suomi / Yle.

Tampereen raitiovaunuliikenne on kulkenut vasta noin puolitoista vuotta, mutta aamun ja iltapäivän vuorot ovat usein tupaten täynnä. Matkustajat ovat jo ehtineet toivoa lisävuoroja ainakin linjalle kolme, eli Hervannan ratikkaan.

Tampereen seudun joukkoliikenteessä Nyssessä tilanne on tiedossa. Lisävuoroja on tulossa, mutta ei aivan heti.

– Matkustajamääriä seurataan päivittäin jokaisella ratikkalinjalla. Nopeita toimia ei pystytä tekemään heti. Sitä ennen bussiliikenne palvelee osalla alueista hyvinkin kattavasti, sanoo Nyssen joukkoliikenteen suunnittelija Leena Huhtala.

Ruuhkaa ratikassa
Arjen iltapäiväruuhkasta tulee toisinaan asiakkailta palautetta myös Nysselle. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Helpotusta ruuhkiin on luvassa aikaisintaan vuoden 2025 alussa, kun ratikka alkaa ajaa Lentävänniemeen. Silloin Hervantaan ajavan ratikan vuoroväliä pystytään tihennetään nykyisestä seitsemästä ja puolesta minuutista kuuteen minuuttiin.

Tällä hetkellä nopeampaa liikenteen tihentämistä vaikeuttaa vaunujen määrä. Lisävuoroihin tarvittaisiin yksinkertaisesti lisää ratikoita. Vuodenvaihteessa 2024–2025 niitä pitäisi olla käytössä tarpeeksi.

Nyssen suunnittelussa on pohdittu vaihtoehtoa, että pitäisikö raitiolinja ykkösen vuorovälejä pidentää seitsemästä ja puolesta minuutista vaikka kymmeneen minuuttiin.

– Sekään ei välttämättä helpottaisi ruuhkaa, koska sieltäkään ei määräänsä enempää pystytä vaunuja ottamaan käyttöön, sanoo Leena Huhtala.

Vuosi 2025 tuo mukanaan muutoksia

Vuoden 2025 alussa linjat muuttuvat niin, että kolmosen ratikan päätepisteiksi vaihtuvat Sorin aukio ja Hervantajärvi.

Ykkönen puolestan alkaa ajamaan Lentävänniemen Pyhällönpuiston ja Taysin Kaupin kampuksen väliä.

Santalahteen raitiovaunu pääsee liikennöimään jo tämän vuoden elokuussa. Alkuun sinne ajaa linjoista kolmonen, mutta tilanne muuttuu 6. tammikuuta 2025, kun vastuu siirtyy ykkösen linjalle.

Ratikka numero kolme
Pari vuoden päästä kolmosen ratikka Hervantaan kulkee kuuden minuutin välein. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Bussejakin on pyritty lisäämään Hervannan linjoille. Vastaan alkaa kuitenkin tulla Hämeenkadun itäpään ahtaus. Se lisääntyy, kun Tampereen henkilöratapihan täysremontti siltatöineen käynnistyy.

Oma kuvionsa on ratikan jatkaminen itään, Taysista kohti Linnainmaata. Siitä pyritään tekemään päätös keväällä Tampereen ja Pirkkalan valtuustossa. Linnainmaan reitin toinen päätepysäkki on tulossa Pirkkalaan.