Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Helmareiden kapteeni iloitsi viisi senttiä pituutta tuoneista voitoista – kommentoi joukkuekaverinsa kohurangaistusta: ”Olemme kaikki Even tukena”

Suomen naisten A-maajoukkue päätti Kyproksen turnauksensa 4–0-voittoon Romaniasta. Suomi voitti kaikki kolme otteluaan.

Eveliina Summanen keskellä kuvassa.
Eveliina Summanen sai Englannin jalkapalloliitolta kahden ottelun pelikiellon filmaamisesta. Kyproksella hän ei antanut kohun häiritä, vaan iski kaksi maalia. Kuva: Tomi Hänninen

Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen vuosi Kyproksen turnauksessa alkoi iloisissa tunnelmissa: Helmarit voitti kaikki kolme otteluaan maalierolla 16–1, kun turnauksen päätöspelissä keskiviikkona Romania kaatui selvin 4–0-lukemin.

Keskiviikkona maalinteossa onnistuivat Jutta Rantala, Heidi Kollanen, Nora Heroum ja Sanni Franssi.

Onnistumisia turnauksessa nähtiin laajalla rintamalla ja maalinteossa onnistui peräti kymmenen eri pelaajaa. Vastuuta turnauksessa saivat kaikki leirille nimetyt 25 pelaajaa.

– Tosi vakuuttavaa tekemistä. Missään vaiheessa emme hyväksyneet selitykseksi, että kokeilemme eri kokoonpanoja ja peluutamme isoa ryhmää, vaan halusimme tuloksia. Saimme kolme täysin ansaittua voittoa ja kontrolloimme peliä hyvin. Asiat, joita matsien välissä halusimme viilata, menivät ihan hyvin, maajoukkueen päävalmentaja Marko Saloranta summasi.

Marko Saloranta summasi Kyproksen turnauksen
Päävalmentaja Marko Saloranta summaa Kyproksen turnauksen

Viimeisessä ottelussa maalia vartioinut maajoukkueen kapteeni Tinja-Riikka Korpela sai keskittyä lähinnä auringonottoon. Korpelan mukaan voitot tekivät kuitenkin joukkueen itseluottamukselle hyvää.

– Turnauksen edetessä näkyi, että aina kun voitto tulee, jokainen kasvaa viisi senttiä pidemmäksi. Se näkyy pelissäkin, uskallamme tehdä peleissä niitä juttuja, mitä on sovittu ja olemme rohkeita pallon kanssa ja kovia ilman palloa. Nautimme tästä turnausvoitosta, ei tämä ihan jokapäiväistä ole!

Helmarit kaatoi Romanian Kyproksella 4–0.

Suomen alku on melko erilainen viime vuoteen verrattuna: viime helmikuussa Ranskan turnauksessa Helmarit koki kaksi tappiota ja pelasi maalittoman tasapelin Brasiliaa vastaan. Maalinteossa Suomi ei onnistunut kertaakaan ja omiin se päästi kahdeksan maalia.

Myös vastustajat ovat toki eri luokkaa: Ranska, Hollanti ja Brasilia löytyvät Fifa rankingin sijoilta viisi, kahdeksan ja yhdeksän, kun taas Romania, Unkari ja Kroatia sijoilta 40, 42 ja 60.

Kaikkiaan viime vuonna Suomi voitti tilastoiduista A-maaotteluistaan vain yhden, kun maailmanlistan sijalta 128 löytyvä Georgia kaatui MM-karsinnoissa 6–0. Kaikkiaan Helmarit onnistui maalinteossa kaikissa pelaamissaan 13 ottelussa 11 kertaa eli viime vuoden maalimäärä on jo ylitetty.

Suomi–Irlanti 1.9.2022.
Suomi hävisi MM-karsinnoissa kahdesti Irlannille. Kuva: Sportsfile / Getty Images

Vaisuksi jääneet esitykset maksoivat Suomelle myös historian ensimmäisen MM-kisapaikan.

Varhain keskiviikkoaamuna tempussa onnistui Portugali, jonka edestä Suomi nappasi vielä EM-karsinnoissa kisalipun. Suomen MM-karsintalohkosta kisoihin selviytyivät lohkovoittaja Ruotsi ja lohkokakkonen Irlanti, jolle Helmarit hävisi karsinnoissa kahdesti.

Portugali selviytyi kuitenkin lopulta myös EM-kisoihin, kun Venäjä suljettiin kisojen ulkopuolelle.

– Hyvä Portugalille, kaikki kunnia heille ja tsemppiä MM-kisoihin. Mutta kyllä taas kerran tuli sellainen ärsytys, että me emme sinne päässeet. Mutta noin se menee, oikeat pelit pitää voittaa. Tiedämme, että kisapaikka ei ollut kaukana, sinne on monta reittiä päästä. Ei muuta, kun seuraavia kisoja kohti, kapteeni summasi.

Keskikenttäpelaaja kohun keskellä

Kyproksen turnauksen aikana suurimmat otsikot eivät kohdistuneet Helmareiden voitokkaisiin peliesityksiin, vaan keskikenttäpelaaja Eveliina Summaseen. Englannin jalkapalloliitto langetti Tottenhamia edustavalle Summaselle kahden ottelun pelikiellon ”tuomarin harhauttamisesta”, kun hänen katsottiin näytelleen Manchester Unitedin Ella Toonen ulosajoon johtaneessa tilanteessa Tottenhamin ja Manchester Unitedin kohtaamisessa sunnuntaina 12. helmikuuta.

Toonen punaista korttia seurannut pelikielto sen sijaan kumottiin.

Liitolle annetussa vastineessa Summanen kiisti harhauttaneensa tuomaria, mutta liitto ei heltynyt. Summanen on sivussa FA Cupin viikonlopun ottelusta Readingia vastaan sekä joukkueen seuraavasta Superliiga-mittelöstä Manchester Cityä vastaan.

Harvinaislaatuinen tuomio nostatti kohun sosiaalisessa mediassa. Osa syytti liittoa Englannin maajoukkuepelaajien suosimisesta, kun taas osa piti rangaistusta oikeana ja toivoi samanlaisia tuomioita myös miesten jalkapallon puolelle.

Tottenham kertoi olevansa yllättynyt tuomiosta ja turhautuneensa liiton epäjohdonmukaiseen kurinpitoon.

– Olemme Even tukena ja täysin hänen puolellaan. Jokainen varmasti on nähnyt, mitä siinä tapahtuu. Ne on toiset henkilöt, jotka päättävät päättävät ja niille ei voi mitään. Tämän mukaan menemme. Totta kai tämä on harmi meille, Eve on tärkeä pelaaja ja sivussa nyt pari seuraavaa peliä. Joku muu sitten saa näyttöpaikan ja Eve tulee entistä vahvempana takaisin, Korpela kommentoi joukkuetoverinsa kohtaloa.

Kyproksella kohu ei Summasen otteissa näkynyt: hän osui avausottelussa Kroatiaa vastaan komealla vapaapotkumaalilla jo kolmannella minuutilla ja jatkoi maalitehtailua myös Unkaria vastaan.

Katso videolta Summasen komea maali Kroatian verkkoon.

Kolme debytanttia ja 12:s sadan A-maaottelun rikkoja

Naisten A-maajoukkue on kokenut EM-kisojen jälkeen isoja muutoksia: päävalmentaja Anna Signeul sai lähteä ja säännöllisesti peliaikaa saaneista konkaripelaajista Anna Westerlund, Tuija Hyyrynen ja Essi Sainio päättivät peliuransa.

Signeulin jälkeen maajoukkueen päävalmentajaksi hypännyt Saloranta on uudistanut joukkuetta, ja Kyproksella nähtiin jälleen kolme A-maajoukkuedebytanttia: Nanne Ruuskanen, Joanna Tynnilä ja Milla-Maj Majasaari.

– He ovat tulleet sisään ihan mahtavalla ryminällä, luulisi, että he ovat olleet mukana kauemminkin, Korpela ylistää.

Toisaalta joukkueesta löytyy myös kokemusta: Emmi Alanen pelasi sadannen A-maaottelunsa ja nousi 12. naisten A-maajoukkueen pelaajaksi, joka ylittää sadan A-maaottelun rajan. Nykypelaajista siihen ovat Alasen lisäksi yltäneet vain Sällström ja Korpela.

– Ihan mahtavaa, huikea fiilis. Totta kai tämä on ollut pitkäaikainen haave ja unelma, mutta ei sitä ikinä tiedä, tuleeko se toteutumaan. Sanattomaksi vetää, on se kyllä älyttömän hienoa, Alanen kertasi tunnelmiaan.

Emmi Alanen moikkasi katsomoon EM-kisoissa.
Emmi Alanen debytoi A-maajoukkueessa vuonna 2010. Kuva: Tomi Hänninen

Seuraavaksi Helmarit pelaa huhtikuun alussa ja kohtaa mahdollisesti Slovakian.

– Se on hiukan auki, voi olla, että siihen tulee kaksi eri vastustajaa. Heinäkuussa olisi tavoite esiintyä kotiyleisön edessä ennen syksyn Kansojen liigaa, Saloranta kertoo.

Naisten historian ensimmäinen Kansojen liiga käynnistyy syksyllä ja EM-karsinnat ensi keväänä.