Vasemmistoliitto on luonut nahkaansa 2000-luvulla. Vielä vuosituhannen alussa perinteinen teollisuustyöväki näkyi sekä puolueen jäsenkunnassa että kansanedustajakaartissa. Samoin SKP:n osapuolijako oli tuoreessa muistissa.
Päättyvällä vaalikaudella eduskunnassa on istunut vasemmistoliiton riveissä enää joitakin parlamentaarikkoja, jotka ovat tutustuneet työväenluokkaan tehdassaleissa kesätöitä kauemmin. Pääluottamusmiehenä toiminut nakkilalainen kansanedustaja Jari Myllykoski kertoo tunteneensa olonsa välillä vieraaksi Li Anderssonin johtamassa punavihreässä puolueessa.
Punaisesta punavihreään
Kolme vaalikautta eduskunnassa istunut Myllykoski jää nyt sivuun, ja hänen sijalleen vasemmistoliiton satakuntalaiseksi ykkösnimeksi on nousemassa punavihreäksi tunnustautuva Raisa Ranta. Ranta oli hyvissä asemissa jo viime vaaleissa, mutta Myllykoski pystyi vielä pitämään porilaisen takanaan.
Vasemmistoliiton ja Rannan tiellä on ainoastaan yksi uhka: Saako puolue enää teollisuustyöväen liikkeelle? Satakunnassa teollisuus on yhä suuri työllistäjä. Puolueen ehdokaslistalla on useita työntekijäpuolen edustajia ja luottamusmiehiä, mutta Myllykosken poisjäänti voi passivoida, jos puolueen ykkösehdokas Ranta ei puhuttele.
Teollisuustyöväen äänet jakautuvat nykyisin myös perussuomalaisille, ja lisäksi Myllykosken äänestäjät voivat löytää uuden poliittisen kodin isommasta työväenpuolue SDP:stä. Taktisesti ajatteleva vasemmistolainen äänestäjä voi pitää tärkeimpänä, että SDP pysyisi eduskunnan suurimpana puolueena. Näin voi yrittää estää oikeistolaisten Petteri Orpon (kok.) tai Riikka Purran (ps.) nousun pääministeriksi.
Vasemmistoliiton uuden punavihreän linjan suurin haastaja voisivat olla vihreät. Vihreillä on kuitenkin edelleen vaikeuksia tehdä lopullista läpimurtoa Satakunnassa.
Jos vasemmistoliitto menettää vaaleissa parituhatta ääntä, se voi tarkoittaa loppua koko sodanjälkeisen ajan jatkuneelle perinteelle: Satakunnan alueelta on aina valittu eduskuntaan joko SKDL/SKP:n tai vasemmistoliiton edustaja.
Se on joka tapauksessa lähes varmaa, että puolueen piirin puheenjohtajan, itsekin ehdolla olevan Mikko Kauniston tavoite kahdesta paikasta ei toteudu. Niin radikaaleja muutoksia äänimäärissä tapahtuu Satakunnassa hyvin harvoin.