Riihimäki käynnistää uuden Itäisen koulun ja päiväkodin hankesuunnittelun. Hankesuunnittelussa tarkennetaan rakennushankkeen tasoa, laajuutta, aikataulua ja arviota kustannuksista. Hankesuunnittelun tavoitteena on saada pohja lopulliselle investointipäätökselle.
Uusi kolmisarjainen alakoulu rakennettaisiin Peltosaaren vanhan koulun paikalle.
Oppilaita alakoulussa olisi noin 400. Päiväkodissa ja esikoulussa olisi paikat lähes 170 lapselle. Uuteen kouluun keskitettäisiin kaupungin vaikeimmin vammaisten oppilaiden opetus. Rakennukseen tulisi myös noin 800 neliön liikuntasali.
Kyseessä on varsin iso rakennus. Suunnitteluarkkitehti Outi Jääskeläinen kertoo, että nykyinen kaava mahdollistaa noin 7 000 bruttoneliötä. Tämän hetken suunnitelmilla talous antaa myöten rakentaa noin 6 600 neliötä.
Jääskeläinen kertoo, että liikuntasalin suunnitellussa otetaan huomioon koulun tarpeiden lisäksi myös salin iltakäyttö.
Rakennuksen alustava hinta-arvio tarveselvityksen perusteella on noin 18,5 miljoonaa euroa. Koulu ja päiväkoti voisivat olla käytössä aikaisintaan elokuussa 2026.
Itäisen koulu on Riihimäen kaupunginvaltuuston palveluverkkoa koskevan päätöksen toimeenpanoa. Peltosaaren koulu on toiminut väistötiloissa vuodesta 2019.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.