Oulun Energia sijoittaa 19 miljoonaa euroa Oulun Laanilan voimalaitosalueelle.
Uusi investointi kattaa sähkökattilan rakentamisen lisäksi uuden myös jätepolttoainetta hyödyntävän turbiinin ekovoimalaitokselle sekä käyttöpaikkamurskaamon, jolla haketetaan energiapuuta biovoimalaitoksen polttoaineeksi.
Sähkökattilalla lämpöä voidaan tuottaa edullisesti halvan sähkönhinnan aikana ja se vähentää voimalaitoksen päästöjen määrää. Sähkökattila on teholtaan 40 megawattia ja sen on määrä valmistua tämän vuoden lopussa.
Lisäsähkön tuotantoa varten Oulun Energia rakennuttaa ekovoimalaitoksen yhteyteen uuden turbiinin. Sen avulla voidaan tuottaa sähköä myös jätepolttoaineista. Turbiinin teho on 6 megawattia ja myös se otetaan käyttöön tämän vuoden aikana.
Oulun Laanilan voimalaitosalueelle saatiin muun muassa uusi biovoimalaitos kolmisen vuotta sitten. Viime vuonna Oulun Energia julkisti myös yhteistyösopimuksen Junnikkalan sahan kanssa, kun Oulun Energia siirtyy vähitellen turpeesta puuhakkeen käyttöön.
Energiayhtiön tavoitteena on päästä hiilineutraaliksi tämän vuosikymmenen loppuun mennessä.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.