Mari Moilasella oli vakituinen virka matematiikan, fysiikan ja kemian opettajana yläkoulussa, mutta hän irtisanoutui, koska suurin osa työstä ei enää tuntunut liittyvän opettamiseen.
Tällä hetkellä hän tekee pätkätöitä sijaisena. Hän on huomannut, että mitä lyhyempi sijaisuus, sitä paremmin työssä voi keskittyä alan parhaaseen puoleen: opettamiseen.
Moilasen kokemus kertoo jotain opettajien työn muutoksesta. Opettajien vastuulle kuuluu aiempaa enemmän hallinnollisia töitä ja samaan aikaan esimerkiksi oppilaiden tasoerot luokissa ovat kasvaneet, mikä lisää opettajien työmäärää.
Viime aikoina julkisuudessa on puhuttu paljon opettajien uupumisesta, opettajapulasta ja oppimistulosten heikkenemisestä kouluissa.
Jos ongelmia ei aleta pian ratkoa, opetusala voi olla kohta yhtä vaikeassa tilanteessa kuin hoitoala, arvioivat Ylen haastattelemat opetusalan ammattilaiset.
Tilanne koskettaa kaikkia varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin saakka.
Tässä jutussa uran eri vaiheessa olevat opettajat kertovat, miksi ala ei ole enää entisensä ja miten he ratkaisisivat tilanteen.
Moni ei osaa helppoja miinuslaskuja
Ensimmäisen kerran Mari Moilasesta tuntui, että työ alkoi todella tökkiä, kun hän palasi vanhempainvapaalta vuonna 2016.
Oppitunneilla olisi pitänyt näpytellä Wilmaa opettamisen sijaan ja luokanvalvojana tehdä töitä, jotka tuntuivat kuuluvan ennemmin erityisopettajalle, kuten laatia pedagogisia arvioita. Oppituntien ulkopuolella aika kului tuntien ja kokeiden suunnitteluun ja lisäksi lukuisiin palavereihin ja todella runsaaseen yhteydenpitoon vanhempien kanssa.
Vielä samana vuonna hän jäi taas äitiyslomalle. Sen aikana hän päätti, että hän ei halua enää takaisin, vaan haki ja pääsi yliopistoon opiskelemaan laskentatoimea.
– Tuli olo, että minun ei ole pakko väsyttää itseäni täällä ja täytyy löytää jokin työ, jossa on aikaa myös omille lapsille ja muulle elämälle.
Moilanen sanoo, että opetusalan tilanteeseen pitäisi herätä, koska oppilaiden osaaminen on laskenut niin rajusti.
– Olen sitä mieltä, että lapset eivät ole yhtään sen tyhmempiä eivätkä opettajat yhtään sen huonompia. Jokin järjestelmässä mättää.
Kevätlukukauden ajan Moilanen on töissä lukion opettajana Pudasjärvellä. Hän sanoo järkyttyneensä lukiossa siitä, kuinka isoiksi tasoerot oppilaiden välillä ovat päässeet. Moni ei osaa edes helppoja miinuslaskuja, kuten mitä on -2 - 5. Moilanen ajattelee, että inkluusion takia he ovat jääneet ilman riittävää tukea jo vuosia.
Lisäksi opetussuunnitelmiin on koko ajan kaadettu lisää opetettavaa. Moilanen sanoo, että moni lapsi pelkää matematiikan tunteja, koska yhä vaikeampia asioita käydään läpi yhä aiemmin ja yhä pinnallisemmin.
– Pitäisi opettaa kauheasti kaikkea, vaikka tekisi mieli opettaa perusasiat hyvin.
Hän ei vielä tiedä, mitä aikoo tehdä, kun nykyinen sijaisuus loppuu.
– On aika varmaa, että en enää hae yläkoulun virkaa.
Tulevaisuus hirvittää
Anni Suhosella ja Liisa-Maija Eikkulalla ura opettajana on vasta edessä, mutta alan haasteet ovat heillekin tuttuja. Mielikuva omasta tulevaisuuden työstä on tällä hetkellä negatiivinen, vaikka opettajan työ itsessään onkin mielekästä ja merkityksellistä.
– Minulla oli syksyllä kuuden viikon harjoittelu, ja silloin piti itse suunnitella oppituntien sisällöt. Se konkretisoi, kuinka paljon töitä pitää oikeasti tehdä, kun aiemmin sijaisuuksia tehdessä on voinut mennä vain opettamaan, Eikkula kertoo.
Tulevaisuus jopa hirvittää Eikkulaa, koska suorituskeskeisenä ihmisenä hän pyrkii tekemään asiat mahdollisimman hyvin. Häntä mietittyttää, miten pystyy pitämään työmääränsä kohtuullisena.
Hän myös kokee, että koulutus ei tällä hetkellä vastaa työn vaatimuksia.
– Luokissa on monenlaista oppimisen ja tuen tarvetta, ja meillä on vain yksi kurssi erityispedagogiikka. Eihän se anna ihan kauheasti valmiuksia.
Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n tekemässä kyselyssä vuonna 2021 jopa kuusi opettajaa kymmenestä kertoi miettineensä alanvaihtoa. Syynä on useimmin työn kuormittavuus ja työmäärän kasvu.
Suhosen ja Eikkulan mukaan keskustelua alanvaihdosta kuulee jo opiskelijoiden keskuudessa. Myös Suhonen mietti ensimmäisen opiskeluvuotensa aikana, onko opetusala sittenkään oikea valinta.
– Omassakin tuttavapiirissä on säännöllisesti keskustelua siitä, onkohan tämä oma juttu, kun alkaa nähdä työn todellisuutta, hän kertoo.
Heistä ongelmiin pitäisi nyt viimeistään herätä, jotta muutkin haluavat opiskella alaa tulevaisuudessa.
Liian negatiivinen kuva
Opetusharjoittelijat kysyvät äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Leea-Maaret Aholta yhä useammin, onko työ raskasta. Hän ei voi kieltää: sitä se joskus on.
– Itse pystyn kuitenkin säätelemään työmäärää esimerkiksi jaksottamalla arvioitavien kurssitöiden palautuksia, jolloin opettajan työ on tehtävissä eikä se vaadi yliluonnollisia voimia.
Hänen mielestään julkisen keskustelun perusteella on helppo saada liian negatiivinen kuva opettajan työstä. Hän voi edelleen suositella työtä. Aho saa päivittäin olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa ja puhua lempiaiheistaan kuten kirjallisuudesta ja äidinkielestä.
– Itse en ole harkinnut alan vaihtoa. On päiviä, jolloin olen tosi väsynyt, mutta niin varmaan kaikilla ihmisillä on.
Aho on 17 vuoden työuransa aikana nähnyt työn muuttuvan. Opetustyön oheen on tullut kaikkea muuta: kirjaamista ja opiskelijoiden erityisen tuen tarpeista huolehtimista. Erityistä tukea oppimisessa tarvitsee selvästi useampi opiskelija kuin ennen, ja se vie merkittävästi opettajien työaikaa.
Isoimmaksi ongelmaksi Aho nostaa riittämättömyyden tunteen, jonka kanssa joutuu kamppailemaan, kun omia ja opetussuunnitelman tavoitteita on yhä vaikeampi saavuttaa.
– Joskus minulla oli kolmelle monisteelle kaksipuoleisesti painettu novelli, jota luimme ja käsittelimme. Ei sellaista voi enää viedä luokkaan.
Aho sanoo, että jossain on ongelma, kun opetustulokset heikkenevät ja opettajat uupuvat.
– On kuitenkin turha puhua liian negatiivisesti, että opettajan työ on jotain aivan hirveää. Siitä ei ole kyse.
Ratkaisuna kaksi ärrää
Tällä tiellä ei voida jatkaa, mutta peliä opetusalan suhteen ei ole vielä menetetty. Se on ydinviesti Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Katariina Murrolta ja opetusalan tilannetta tutkineelta Helsingin yliopiston akatemiaprofessori Katariina Salmela-Arolta.
Heistä ratkaisut opetusalan ongelmiin ovat selvät: rahaa ja resursseja.
– Me tarvitsemme ehdottomasti näihin akuutteihin ongelmiin rahaa eli koulutuksen perusrahoitusta pitää lisätä pysyvästi ja pitkäjänteisesti, Murto sanoo.
Murron mukaan myös opettajia pitäisi kouluttaa enemmän. Lisäresursseja tarvitaan, jotta kaikki oppilaat saavat tarvitsemansa tuen. Tällä hetkellä näin ei ole.
Katariina Salmela-Aron mielestä resursseja pitäisi lisätä erityisesti kouluihin, joissa on paljon tukea tarvitsevia oppilaita.
– Jos ei haluta resursoida opetusalaa, siitä tulee seuraava hoitoala. Mutta se voidaan vielä estää.
Voit keskustella jutusta 3. maaliskuuta kello 23:een asti.
2.3.2023 Kello 9.03 Korjattu kuvatekstiä. Moilanen opiskeli laskentatoimea ja on valmistunut.