Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Wilma Murto yritti Jelena Isinbajevan hurjaa ennätystä – kertoi erityisestä tunteesta sillä hetkellä: "Hiveli aivoja"

Wilma Murtoa hiveli ajatus Jelena Isinbajevan kisaennätyksen rikkomisesta. Valmentaja Jarno Koivusen mukaan muutama huonompi kohta kilpailussa laittoi jalan tutisemaan.

Wilma Murto saavutti lauantaina suomalaista yleisurheiluhistoriaa. Istanbulin EM-hallikisojen kultamitalin myötä seiväshyppääjä on kautta aikain ensimmäinen suomalainen, joka on voittanut EM-kultaa sekä sisä- että ulkoradoilla.

Murto ylitti toista kertaa urallaan korkeuden 480. Hän kertoi vaihtaneensa viimeisiin hyppyihin jäykemmän seipään.

– Sen takia uskalsin korottaa viimeisiin hyppyihin 491. Odotan kovasti seuraavia yrityksiä sellaisista luvuista, Murto totesi Yle Urheilulle.

Valmentaja Jarno Koivunen kehui suojattinsa suoritusta ja oikea-aikaisia ratkaisuja kisatilanteessa.

– Se oli odotettavissa, että jos hän onnistuu, voittaminen on mahdollista. Tämä on niin hankala laji, että tässä on hyvä mahdollisuus epäonnistua. Hienosti hän klaarasi vaikeatkin paikat ja vaihtoi seipäitä sopivaan väliin, Koivunen sanoi.

Euroopan mestaruuden varmistuttua Murto teki kovan päätöksen. Hän päätti yrittää rikkoa Jelena Isinbajevan EM-hallikisojen kisaennätyksen 490.

– Hiveli aivoja, että se on Isinbajevan ennätys, minkä pystyy rikkomaan, jos olisin kisaennätyksen pystynyt rikkomaan.

Vielä tällä kertaa ei ollut noin hurjan tuloksen aika.

Wilma Murto pudottaa 491 ensimmäisellään.
Wilma Murto pudottaa 491 toisellaan.

Wilma Murto ylitti kolme ensimmäistä korkeuttaan ensimmäisellä yrityksellä. Korkeuden 475 hän pudotti kahdesti ennen onnistumistaan, mutta 480 meni jälleen yli ensimmäisellä yrityksellä.

– Tuntuu hyvältä. En ollut ihan niin varmoilla pohjilla kisaan tullessa, mutta kisan edetessä oma arvokisavire rupesi löytymään. Olen todella iloinen, että se ei ollut yhden kisan kikka ja pystyin tänään venymään. Perusvarmalla ja hyvällä suorituksella näköjään pääsee 480, Murto sanoi.

Wilma Murto ylittää 480 ensimmäisellä yrityksellään.

Murto myös paljasti Yle Urheilulle, mitä valmentaja Koivunen totesi mestaruuden ratkettua.

– Hän sanoi ”noin”, Murto sanoi ja repesi nauramaan.

Koivusen mukaan hän kommentoi myös viime vuoden EM-voittoa Münchenistä samalla tavalla.

– Siitä tuli meille sellainen tapa. Kun hän tuli Münchenista, niin kommentoin sitä voittoa sanomalla ”nuin”, Koivunen heitti.

– Siitä on tullut tyhmä sanonta ja käytin sitä samaa, kun en muuta keksinyt.

Koivunen kuvailee, että lauantain EM-finaali sisälsi monenlaisia tilanteita.

– Aika lailla hyvin meni koko kisa, mutta oli muutama huonompi kohta, että pisti jalkaa tutisemaan, Koivunen sanoi.

Wilma Murto juhlii Euroopan mestaruutta.