Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Paikallispuolustusharjoitus näkyy Päijät-Hämeessä perjantaihin saakka

Harjoitusviikon aikana Päijät-Hämeessä liikkuu paljon Puolustusvoimien ajoneuvoja.

Reserviläisiä rakennuksen kulmalla.
Reserviläiset harjoittelivat maavoimien paikallispuolustusharjoituksessa Porvoossa vuosi sitten. Arkistokuva. Kuva: Matti Myller / Yle

Puolustusvoimien paikallis­puolustus­harjoitus näkyy eri puolilla Päijät-Hämettä maanantaista lähtien.

Harjoituksessa on mukana puolustusvoimien lisäksi kaupunkien, poliisin, pelastustoimen ja sosiaali- ja terveysalan viranomaisia. Harjoittelulla pyritään turvaamaan liikenneyhteydet, energian saanti ja tietoverkkojen toiminta poikkeustilanteissa. Harjoitusjoukot käyttävät sivullisille vaarattomia, mutta melua aiheuttavia paukkupatruunoita.

Harjoitusviikon aikana Päijät-Hämeessä liikkuu Puolustusvoimien ja muiden viranomaisten joukkoja sekä ajoneuvoja, joihin lukeutuu myös raskaita ajoneuvoja.

Harjoitus kestää perjantaihin saakka.

Kaikkiaan eri puolilla Suomea 24.2.- 10.3.2023 järjestettävissä harjoituksissa on mukana noin 2800 reserviläistä.

Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.