Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Miten puolueiden ehdokkaat sijoittuvat poliittisella nelikentällä? Entäpä sinä itse? Selvitimme, miten eri puolueiden eduskuntavaaliehdokkaat eroavat ideologisesti toisistaan.
Vaaleissa eduskuntaan pyrkijöitä on yhteensä 2 424. Heistä 84 prosenttia on vastannut Ylen vaalikoneeseen. Analysoimme ehdokkaiden antamat vastaukset ja arvioimme, mihin joukkoon he ideologisesti kuuluvat.
Tarkastelussa ovat mukana ainoastaan puolueet, joiden ehdokkaita valittiin eduskuntaan viime vaaleissa. Tästä syystä esimerkiksi Valta kuuluu kansalle -puolueen ehdokkaat eivät ole vertailussa mukana.
Tarkastelimme ehdokkaiden poliittista suuntautumista kahdella keskeisellä akselilla. Akselit ovat: vasemmisto–oikeisto ja konservatiivi–liberaali. Ehdokkaat ovat arvioineet itse, mihin he asettuvat näillä asteikoikoilla. Heidän sijoittumiseensa vaikuttaa kuitenkin myös se, mitä he ajattelevat eri väitteistä.
Ensimmäinen mittari kuvaa ehdokkaiden talouspoliittista linjaa ja jälkimmäinen taas heijastaa ehdokkaan yhteiskunnallisia arvoja.
Jutun lopussa pääset kokeilemaan itse, miten sinä asetut näillä akseleilla. Samalla saat selville myös ehdokkaat, joiden sijainti on lähimpänä omaasi.
- Tästä pääset Ylen vaalikoneeseen.
- Kaikki Ylen kaikki vaalisisällöt löytyvät kootusti täältä.