Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen sanoi tapaamisen jälkeen, että unkarilaisilla on laaja ymmärrys siitä, että Suomi haluaa vahvistaa Natoa.
– Konkreettista aikataulua valtuuskunta ei vahvistanut. Täsmällistä päivämäärää ei kerrottu. Siitä päättää Unkarin parlamentti. Kävimme ilmaa puhdistavan keskustelun, sanoi puhemies Vanhanen tapaamisen jälkeen.
Vanhasen mukaan unkarilaiset toivoivat lisää dialogia. Parlamenttien valtuuskunnilla ei ole ollut tapaamisia kahdeksaan vuoteen.
Hänen mukaansa Suomi täyttää täysin Naton kriteerit.
Suomessa vierailevaa valtuuskuntaa johtava Unkarin parlamentin varapuhemies Csaba Hende sanoi, että kaikki puolueet tukevat yhtä puoluetta lukuun ottamatta Suomen jäsenyyttä.
– Päivä varmistuu, kun Unkarin parlamentti päättää ratifioimisesta. Kansainvälisten sopimusten käsittelyn kestää aikansa, sanoi Hende.
Hende toivoi saavansa lisätietoa Suomen kannoista nykyiseen tilanteeseen päivän tapaamisten aikana.
– Nato voi merkitä myös unkarilaisten sotilaiden tuloa Suomeen ja heidän veren vuodattamistaan Suomen puolesta.
Unkarissa ratifiointiin riittää parlamentin yksinkertainen enemmistö, Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä ja ylipäätään Natoa periaatteellisisesti vastustava pieni puolue ei prosessia voi Némethin mukaan estää.
Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä Unkarin parlamentissa ainoana vastustava puolue on pieni, ”radikaalin oikeistolainen” puolue, kuvailee Unkarin kansalliskokouksen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Zsolt Németh.
Sen vastustuksella ei ole Némethin mukaan merkitystä, koska ratifiointiin riittää yksinkertainen enemmistö.
Unkari ei ole kytkenyt Nato-ratifiointia omiin vaatimuksiinsa
Fideszin ja kristillisdemokraattien liittouman ulkopoliittinen edustaja Nacsa Lőrinc väitti maaliskuun alussa Ylen haastattelussa, että Suomi ja Ruotsi ovat loukanneet maan kansalaisia.
Ruotsi ja Suomi ovat EU:n yhteisessä rintamassa edellyttäneet, että Unkari toteuttaa oikeusvaltiouudistuksia, ja Lőrinc näkee näiden vaatimusten olevan demokratian ja maan kansallisten intressien vastaisia.
Eduskunnan varapuhemies Antti Rinne (sd.) vakuutti, ettei Unkari ole kytkenyt Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien ratifiointia millään tavalla omiin vaatimuksiinsa.
Rinteen mukaan Unkarissa on kuitenkin seurattu tarkkaan eurooppalaista ja myös Suomen sisäistä keskustelua koskien oikeusvaltioperiaatteita ja demokratiakehitystä Unkarissa.
– Jotkin asiat he kokevat olevan sellaisia, joissa on joko väärinkäsitystä tai negatiivisia lausuntoja. He ovat valmiita käymään keskustelua siitä, miten he näkevät tilanteen. Nato-jäsenyys sen sijaan oli täysin erillinen keskustelu.
”Korvat punaisina kuulimme kunniamme”
Eduskunnan varapuhemies Juho Eerola (ps.) kertoo, etteivät unkarilaiset vieraat säästelleet sanojaan, kun puhe kääntyi Unkarin oikeusvaltioperiaatteiden noudattamiseen.
– Jonkun asteinen ryöpytys tuli. Tietyt suomalaiset poliitikot ovat Euroopan parlamentissa ja myös täällä kotimaassa puuttuneet Unkarin sisäpoliittisiin kysymyksiin ja tästä saimme kuulla, Eerola sanoo.
– Korvat punaisina kuulimme kunniamme.
Unkarin kansalliskokouksen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Zsolt Németh mainitsi Ylen haastattelussa nimeltä ainakin eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen (sd.), europarlamentaarikko Eero Heinäluoman (sd.) ja entisen pääministerin Jyrki Kataisen (kok.), jotka ovat hänen mukaansa arvostelleet Unkaria kovin sanoin.
– Tytti on ollut hyvin suorasukainen, kutsunut Unkaria rasistiseksi. Katainen tai Eero Heinäluoma myös ilmaisivat, että demokratia on tulossa loppuunsa Unkarissa.
– Nämä ovat hyvin kovia syytteitä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut useita, yli 100 perusteetonta lausuntoa Unkaria kohtaan.
Samaa ei Némethin mukaan ole kuulunut Unkarin puolelta Suomea kohtaan.
Németh kuuluu Unkarin pääministeri Viktor Orbánin valtapuolue Fideszin riveihin.
Németh kuvaili myös, että Suomen ja Unkarin kahdenväliset suhteet ovat nyt historiansa ”aallonpohjassa” tai unessa.
– Nato-ratifiointi voi olla hyvä tilaisuus herättää suhteemme.
Eerolan mukaan ryöpytystä sai myös kokoomus, joka on ajanut etunenässä Unkarin pääministeripuolue Fidezin eroa Euroopan parlamentin EPP-ryhmästä.
– Kokoomus mainittiin oikein päällepäsmärinä, että se oli vaikuttamassa siihen, että Fidez sai EPP:stä kenkää, Eerola sanoo.
Hänen mukaansa unkarilaiset korostivat, ettei heidän kritiikillään ole kuitenkaan mitään yhteyttä Nato-jäsenyydet ratifiointiin.
– Mutta saman pöydän ääressä näistä kuitenkin keskusteltiin. Eivät ne välttämättä liity toisiinsa, mutta nämä ovat asioita, jotka Unkarissa selvästi hiertävät. He ovat erittäin harmissaan siitä, että pitkä ja vakaa suhde, joka Suomella ja Unkarilla on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana, on kärsinyt siitä, että Unkarin sisäpoliittisiin asioihin on täältä puututtu.
Nato-hakemukset etenevät Unkarissa mahdollisesti maaliskuussa
Unkarin pääministeri Orbánin suhteet niin Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin kuin Turkin presidenttiin Recep Tayyip Erdoğaniin ovat läheiset. Unkarin onkin epäilty haluavan tehdä Turkille palveluksen jarruttamalla etenkin Ruotsin jäsenyyden hyväksymistä.
Valtuuskunta vakuutti ainakin vierailullaan länsinaapurissa, että Unkarin hallitus, presidentti, pääministeri ja valtaosa parlamentaarikoista tukevat Ruotsin Nato-jäsenyyttä. Myös Ruotsin valtiopäivien puhemies Andreas Norlén kuvasi tiedotteessa vierailua rakentavaksi.
Suomen ja Ruotsin jäsenyyshakemusten hyväksyminen Unkarin parlamentissa on pitkittynyt. Vielä viime vuoden loppupuolella ratifioinnin luvattiin tapahtuvan kuluvan vuoden alussa.
Tuorein arvio on ollut, että hakemusta voitaisiin käsitellä parlamentissa 20. päivä maaliskuuta alkavalla viikolla. Lehtitietojen mukaan syy lykkääntymiselle on se, että Unkarin johtava Fidesz-puolue ei ole päässyt asiassa ratkaisuun.
Unkarissa oppositio on paheksunut hallituksen hidastelua Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien ratifioinneissa.
Valtuuskuntaan kuuluvat myös Euroopan parlamentin jäsenet Enikő Győri ja Ernő Schaller-Baross.
Juttua täydennetty kello 10:44, 11:15 ja 11:24. Lisätty varapuhemiesten kommentit ja päivitetty otsikkoa.
Voit keskustella aiheesta torstaihin 9. maaliskuuta kello 23.00:een saakka.