Venäläiset sosiaaliviranomaiset ovat ottamassa huostaan yksinhuoltajaisän tyttären, koska tyttö oli piirtänyt sodanvastaisen julisteen, kertoi uutissivusto Meduza helmikuun lopulla.
Moskovan eteläpuolella Tulassa asuvaa isää odottavat myös rikossyytteet.
Yksinhuoltajaisän tapaus on esimerkki siitä, kuinka vakavia seurauksia pienilläkin sodanvastaisilla teoilla voi olla hyökkäyssotaa käyvällä Venäjällä.
Kansalaisten mahdollisuudet vaikuttaa ovat niin nujerretut, että yksittäisten ihmisten sodanvastainen tai hallinnonvastainen toiminta vaatii rohkeutta Venäjällä, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Margarita Zavadskaja.
– Tietenkin hallinto haluaa antaa signaalin, että tällaista ei suvaita, sanoo Zavadskaja.
Hänen mukaansa hallinnon toimet johtavat taas siihen, että ihmiset eivät uskalla toimia enää, kun lähimmäiset saattavat joutua painostuksen ja uhkailun kohteiksi.
Zavadskaja kertoo arviosta, jonka mukaan vain noin 25 prosenttia venäläisistä kannattaa oppositiota.
– Esimerkiksi Navalnyin organisaatio on kielletty äärijärjestönä. Ihmisten on pakko salata todellinen kantansa seuraamusten pelossa, sanoo Zavadskaja.
Vankilassa istuvan oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin korruptionvastainen järjestö kiellettiin Venäjällä vuonna 2021 ”ekstremistisenä” organisaationa. Esimerkiksi aktivisti Lilia Tšanysheva tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen yhteyksistään järjestöön.
Venäläisen ihmisoikeuksia tarkkailevan ja puolustavan OVD-info -järjestön mukaan viime vuosi oli lukujen valossa huono.
Hyökkäyssodan alkamisen jälkeen Venäjän hallinto alkoi jakaa rangaistuksia armeijan arvostelusta, sotaan liittyvien tietojen levittämisestä ja maanpetoksista.
Lain raja liikkuu
Ihmisoikeusaktivisti Dmitri Zair-Bekin mukaan tällä hetkellä Venäjällä ihmisten on yritettävä tulkita, missä menee laissa raja, jota ei saa ylittää.
– Tämä on luultavasti vaikeaa kuvitella heille, jotka elävät oikeusvaltiossa. Mutta todellisuus Venäjällä on se, että nykyään laeilla on pikemminkin toissijainen rooli, ja ensisijainen rooli on pelisääntöihin liittyvillä rajoilla, Zair-Bekin sanoo.
Hänen organisaationsa ”Ensimmäinen osasto” (Pervyi Otdel) yrittää auttaa määrittämään, missä epäviralliset rajat menevät eli mikä on sallittua mielipiteen ilmaisua.
Järjestö auttaa puolustamaan oikeudessa venäläisiä, jotka ovat esimerkiksi saaneet sodan aikana syytteet valtiota vastaan toimimisesta. Erityisesti he auttavat ihmisiä, joita syytetään vakoilusta ja maanpetoksesta. Yksi on Saveli Frolovin tapaus. Frolovia syytetään maanpetoksesta ja suunnitelmista taistella ukrainalaisten puolella.
– Miten on mahdollista syyttää loikkaamisesta vihollisen puolelle, kun Venäjän valtion media ja viranomaiset pitävät kyseistä Vapauden legioona -ryhmittymää epäaktiivisena ja mahdollisesti epätodellisena, sanoo Zair-Bek.
Sakkojen ja tuomioiden lisäksi kansalaisten pelotteluun on käytössä muita keinoja. Näitä ovat esimerkiksi puhuttelu työpaikoilla ja työntekijöiden sosiaalisen median kyttääminen.
Hallintoon linkittyvien yritysten työpaikat ovat tutkija Margarita Zavadskajan mukaan tiukimpia, kansainvälisissä it-alan yrityksissä on vapaampaa. Kontrollointi ylettyy myös yliopistoihin.
– Suurin osa yliopistoista on valtion hallinnon alaisia, ja viimeisen vuoden aikana liberaalimmatkin yliopistot ovat tiukentaneet opiskelijoiden tarkkailua, sanoo Zavadskaja.
Venäjällä sadat ihmiset ovat saaneet tuomion sodan vastustamisesta. Venäjällä on kuitenkin yli 143 miljoonaa ihmistä, miksi vastustus ei ole suurempaa?
Tutkijan mukaan ei kannata tarkastella pelkästään lukuja. Määrittävää ei ole se, kuinka monta tuhatta tuomiota on langetettu, vaan se, että sodan vastustajia ylipäänsä on olemassa.
– Emme näe kaikkia ihmisiä, koska tieto ei kulje vapaasti enää, sanoo Zavadskaja.
– Silti jotain väliä on ihmisten elämällä ja ihmisarvolla, vaikka olisi vain prosentti, joka uskaltaa puhua, sanoo Zavadskaja.
Taistelu on epäsuhtaista, sillä Venäjän hallinto on viimeiset 15 vuotta tehnyt kaikkensa estääkseen opposition toiminnan.
Venäjän alueilla suurissa kaupungeissa protesteja nähtiin paljonkin vuosina 2011–12, mutta nyt kontrolli yltää sinnekin.
Myös Zair-Bek on sitä mieltä, että todellista venäläisten mielipidettä sodasta ei voida saavuttaa, sillä se kerrotaan vain läheisille ihmisille keittiössä käydyissä keskusteluissa.
Vastarintaa on auttaminen tai tiedon jakaminen
Tutkijan mukaan ukrainalaisten auttaminen Venäjällä näyttää olevan yksi tapa protestoida Venäjän presidentin Vladimir Putinin politiikkaa.
– Näitä ihmisiä on, heillä ei voi olla organisoitua toimintaa, sillä heitä tarkkailtaisiin, sanoo Zavadskaja.
Vapaaehtoiset ovat auttaneet suodatusleirien kautta Venäjälle joutuneita ukrainalaisia lähtemään maasta Viroon tai Suomeen.
Venäjällä todellinen aktivismi voi nyt olla sitä, että kertoo valtion televisiokanavia katsoville sukulaisille todellisesta tilanteesta Ukrainan sodassa tai postittaa lehtisiä sodasta, sanoo puolestaan Zair-Bek.
– Jos on pakko tehdä jotain, tee se, jotta voit katsoa tulevia sukupolvia silmiin, sanoo Zair-Bek.
Tutkijan mukaan oppositio on menettänyt yhden suuren valtin, Venäjällä vaikuttavan feministisen liikkeen, jolla on hyvin koordinoitua hallinnon- ja sodanvastaista toimintaa.
– Jostain syystä ulkomailla olevan opposition kärkihahmot eivät ole pitäneet feminististä liikettä todellisena vastavoimana, sanoo Zavadskaja.
Hänen mukaansa syynä saattaa olla sukupolvien väliset erot. Feministinen liike sekä opposition liikkeet toimivat rinnakkain ja niillä on eri yleisöt ilman, että ne yhdistäisivät voimansa.
OVD-infon tilastojen mukaan sotavuoden aikana useimmin sotaa vastustaneista syytetyistä suurin joukko viime vuonna olivat 25–35-vuotiaat. 46 prosenttia sodanvastaisen toiminnan takia pidätetyistä oli naisia.
Zair-Bekin mukaan on turha odottaa suuria mielenosoituksia, sillä hallinto pystyy lopettamaan ne hetkessä. Hän pelkää, että tilanne menee tänä vuonna huonompaan suuntaan.
– Venäjän sisäpolitiikan tilanne on nyt riippuvainen Ukrainan tilanteesta. Siksi Ukrainan armeijan menestys määrittää sitä, miten nopeasti Venäjästä tulee vapaa valtio, sanoo Zair-Bek.
Voit keskustella aiheesta ti 14.3. kello 23:een asti.