Helsinkiläisessä Vesalan peruskoulussa tapahtui keskiviikkoaamuna epäilty tapon yritys, kun 13-vuotias koulun oppilas kohdisti teräaseella väkivaltaa toiseen oppilaaseen kotitalouden oppitunnilla.
Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n johtava lakimies Erkki Mustonen suhtautuu tapaukseen huolestuneesti. Hänen mukaansa näin raaka teko on poikkeuksellinen, mutta ei varmasti ainutkertainen.
Mustonen on oikeilla jäljillä, sillä keskusrikospoliisin viime vuonna julkaiseman selvityksen mukaan alaikäisten väkivaltarikosepäilyjen määrä on kääntynyt merkittävään nousuun vuodesta 2015 lähtien.
Eniten on yleistynyt lasten ja nuorten ikätovereihin kohdistama väkivalta, mutta myös kasvattajiin eli esimerkiksi opettajiin ja lastensuojelulaitosten henkilökuntaan kohdistuneen väkivallan määrä on kasvussa.
Alle 15-vuotiaista uhreista yli puolet on keskusrikospoliisin selvityksen perusteella joutunut väkivaltarikoksen kohteeksi juuri kouluympäristössä.
Ratkaisuna pienemmät ryhmäkoot
Mustosen mukaan väkivallan lisääntymisen juurisyyt ovat selkeät: kouluissa on liian suuret opetusryhmät ja opettajaresursseja on puolestaan liian vähän.
– Jos opetusryhmät olisivat pienempiä, opettajille jäisi enemmän aikaa mahdollisesti ennaltaehkäistä tällaisia ikäviä tapahtumia.
Oppilaan tuntemus on Mustosen mukaan sitä parempi, mitä pienempi ryhmäkoko on. Näin mahdollisia konfliktitilanteita voidaan havainnoida tarkemmin.
Mustonen myös mainitsee oppilaiden erityisen tuen toimimattomuuden vaikuttavan siihen, kuinka levotonta oppimisympäristössä voi olla.
– Siellä on yleisopetusryhmissä lapsia, joiden koulukunto ei ehkä ole sitä luokkaa, että heidän siellä pitäisi olla. Tietenkään tähän [Vesalan peruskoulun] yksittäistapaukseen en voi ottaa kantaa, kun emme tiedä mikä tapauksen juurisyy on, hän sanoo.
Laki takaa turvallisen oppimisympäristön
Laissa todetaan, että jokaisella oppilaalla tulee olla turvallinen opiskeluympäristö sekä oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta. Nämä ovat Mustosen mukaan oppilaan oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyvän lain kaksi pääkohtaa.
Oppivelvollisuus tuo mukanaan edellytyksen turvalliselle oppimisympäristölle. OAJ:n lakimiehenä toimiva Mustonen kertoo, että laissa ei kuitenkaan ole määritetty maksimimäärää sille, kuinka paljon yleisopetusryhmässä voi olla oppilaita.
Mustosen mukaan pieni ryhmäkoko on yksi keskeinen keino taata turvallinen ympäristö sekä oppilaille että opettajille.
– Se jää yksinomaan koulutuksenjärjestäjän harkintaan, miten resursseja priorisoivat.
Kolme opettajaan kohdistunutta väkivallantekoa käräjillä
Myös opettajiin kohdistuvan väkivallan määrä on ollut viime vuosina kasvussa. Sen on havainnut myös Mustonen, jolla on tälläkin hetkellä tiedossaan kolme käräjäoikeuteen edennyttä opettajaan kohdistunutta väkivallantekoa.
Syytteiden nostaminen vaatii sen, että oppilas on yli 15-vuotias, eli rikosoikeudellisessa vastuussa.
Nämä tapaukset ovat liittyneet järjestyksenpitotilanteisiin, kun oppilaita on jouduttu poistamaan esimerkiksi opetustilasta.
– Nyt tilanteita on ollut mielestäni poikkeuksellisen paljon, kun on kolme käräjilläkin, hän sanoo.
Mustosen mukaan alle 15-vuotiaiden väkivallantekoja tapahtuu myös, mutta niitä OAJ ei saa tietoonsa, sillä niissä poliisitutkinta ei etene ja tapaukset menevät lastensuojeluviranomaisten käsiteltäviksi.
– Opettajien työturvallisuuden olisi syytä olla nykyistä paremmalla tolalla, toteaa Mustonen.
Työnantaja vastaa työturvallisuudesta ja siitä, että opettajilla on turvallista työskennellä.
– Jos opetusryhmät ovat liian isoja ja yleistä levottomuutta tämän vuoksi syntyy, niin eihän silloin toimi opettajien eikä oppilaiden työturvallisuus näiden resurssien ja toimien vuoksi, joihin on tänä päivänä menty.