Somejätti Meta suunnittelee uuden tekstin jakamiseen pohjautuvan yhteisösovelluksen rakentamista, kertoo intialainen talousjulkaisu Moneycontrol.
Twitterin haastajaksi kuvailtu sovellus toimisi ActivityPub-protokollan päällä, mikä tekisi siitä yhteensopivan Mastodonin hajautetun verkoston kanssa. Yhteisöpalvelu Mastodonin suosio kasvoi huomattavasti sen jälkeen, kun miljardööri Elon Musk osti Twitterin viime syksynä.
Tästä huolimatta noin muutaman miljoonan käyttäjän Mastodon on pikkuriikkinen verrattuna yli kahden miljardin käyttäjän Facebookiin ja Instagramiin.
Moneycontrolin näkemien asiakirjojen mukaan Metan uuteen sovellukseen voisi kirjautua Instagram-tunnuksilla. Teknologiajulkaisu Platformer puolestaan kertoo, että Instagramin johtaja Adam Mosseri vetää projektia, jota kutsutaan yhtiön sisällä koodinimellä P92.
Molemmat julkaisut huomauttavat, että Metan suunnitelmat ovat vielä alkuvaiheessa. Meta on kuitenkin vahvistanut, että sovellus on suunnitteilla.
Myös Twitterin perustaja julkaisi hajautetun viestisovelluksen
Muskin Twitter-kauppojen myötä kiinnostus vaihtoehtoisia tekstipohjaisia somepalveluita kohtaan kasvoi. Suurin huomio kiinnittyi avoimen lähdekoodin päälle rakennettuun yhteisöpalvelu Mastodoniin, mutta myös muita vaihtoehtoja on ilmestynyt markkinoille.
Viime viikolla Twitterin perustaja Jack Dorsey julkaisi oman hajautettuun järjestelmään perustuvan Bluesky-sovelluksensa testiversion Applen puhelimille. Bluesky toimii Twitterin sisällä kehitetyn AT-protokolla päällä. AT:n toimintaperiaatteet vastaavat Mastodonin ActivityPubia.
Instagramin perustajat puolestaan julkaisivat muutama viikko sitten uutisia suosittelevan Artifact-sovelluksen, joka aikoo haastaa Twitterin aseman hetki hetkeltä -tietolähteenä. Toistaiseksi Artifactista puuttuu sosiaalinen ulottuvuus, mutta kehittäjät Kevin Systrom ja Mike Krieger ovat luvanneet, että tulevaisuudessa käyttäjät voivat keskustella uutisista sovelluksessa.
Metan mukaantulo on mielenkiintoinen lisä. Yhtiö takoo edelleen miljardeja omilla somealustoillaan, mutta pyrkii silti markkinoille, joilla edes Twitter ei ole onnistunut luomaan kovinkaan kannattavaa liiketoimintaa.
Kuuntele Uutispodcast-jakso Mikä Facebookia vaivaa, kun käyttäjät pakenevat?
EU on vaatinut Metalta yhteensopivuutta
Hajautettu yhteisöpalvelu tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voi luoda palveluun oman yhteisön, joka on yhteydessä muihin samaa protokollaa hyödyntäviin yhteisöihin. Jokainen yhteisö voi luoda omat säännöt ja halutessaan katkaista yhteyden toisiin yhteisöihin.
Omassa sovelluksessaan Meta voisi asettaa yhteisöille minimivelvoitteet ja antaa yhteisöjen itse määrittää tarkemmat säännöt. Tämä varmasti vaikuttaa houkuttelevalta mahdollisuudelta yhtiölle, jota on vuosien ajan kritisoitu sisällönmoderointiin liittyvistä kysymyksistä.
Avoimen protokollan päällä toimiva sovellus voi myös olla myönnytys EU:lle, jonka uusi digimarkkinasäädös DMA vaatii, että isot teknologiayhtiöt rakentavat palveluihinsa yhteensopivuuksia muihin palveluihin.
Tämä tarkoittaa, että pienemmistä viestintäsovelluksista olisi mahdollista lähettää viestejä esimerkiksi Whatsapp-sovellukseen. P92-hankeen tarkoituksena voi siis olla selvittää, miten EU:n yhteensopivuusvaatimuksiin voidaan vastata.
Uusien sovellusten suunnittelu ja kehittäminen ei ole mitenkään poikkeuksellista Metan kaltaiselle yritykselle. Yhtiö on vuosien aikana käynnistänyt ja haudannut useita hankkeita, joissa etsitään uutta hittisovellusta.
Lue myös:
Maksaisitko somesta rahalla? Instagram ja Facebook julkaisivat maksulliset versiot
Matkalla metaversumiin – itseään etsivällä teknojätillä on edessään kivinen polku