Yle kysyi Vaasan vaalipiirin ehdokkailta vaalikoneessa, pitäisikö lähijunaliikennettä kehittää maakuntien keskuskaupunkien ympäristössä, vaikka se hidastaisi isojen kaupunkien välistä liikennettä.
Traficomin tammikuussa julkaistun selvityksen mukaan lähijunaliikenteen lisääminen Vaasan ja Seinäjoen välille ei ole kannattavaa.
Sekä Etelä-Pohjanmaan että Pohjanmaan liiton liikenneasiantuntijat ovat kyseenalaistaneet laskelmat.
Lisää: Eduskuntavaalit 2023 - vaalikone
Vaasan vaalipiirin ehdokkaista suurin osa, yli kuusikymmentä prosenttia lisäisi lähijunavuoroja.
Mielipiteet kuitenkin jakautuvat laajasti myös puolueiden sisällä, ja suurin joukko vastasi olevansa väitteen kanssa jokseenkin samaa mieltä. Ääripäitä on vähän.
Eniten kannatusta lähijunien lisäämiselle löytyy Keskustan ja Perussuomalaisten ehdokkaista.
Useimpien mielestä molempia, sekä lähi- että kaukoliikennettä, pitää kehittää, ja moni näkee vastakkainasettelun turhana.
– Tarvitsemme nopean yhteyden etelään, mutta myös poikittaisliikennettä on vihdoin kehitettävä, sanoo Lotta Alhonnoro (vihr.).
Lähiliikenteen lisäämistä ehdokkaat perustelevat esimerkiksi sillä, että se helpottaisi ja lisäisi työperäistä liikkumista, keskuskaupunkien välinen yhteistyö paranisi ja se olisi ilmastoystävällisempää kuin yksityisautoilu.
Antti Kurvisen (kesk.) mukaan lähiliikenteen lisääminen olisi niin aluepoliittisesti kuin ilmastollisesti hyvä ja järkevä ratkaisu.
– Näen suurta potentiaalia lähiliikenteen kehittämisessä maakuntakaupunkien Kokkolan, Seinäjoen ja Vaasan välillä kaikki väliasemat huomioiden. Tälle banaaninmuotoiselle alueelle voisi luoda yhteisen lähiliikenteen ja se loisi myös aidon yhteisen työssäkäyntialueen, Kurvinen kirjoittaa vaalikonevastauksessaan.
Marcus Toppari (ps.) nostaa esiin myös sen, että lähijunaliikenteen lisääminen kannustaisi ihmisiä asumaan maakuntakeskusten ulkopuolella.
Tämän mainitsee vaalikoneessa useampikin ehdokas: lähijunat nähdään tärkeäksi maaseudulla asuville.
Työmatkustaminen helpommaksi
Moni eduskuntavaaliehdokas näkee alueelle elintärkeäksi sen, että työssäkäynti lisääntyisi oman asuinalueen ulkopuolella.
Jami Haaviston (vihr.) mielestä työmatkaliikennettä pitäisi viedä nykyistä enemmän raiteille.
– Tämä onnistuu paremmin niin, että seisakkeita ja lähijunaliikennettä lisätään kuin, että parin tunnin matka-aikaa lyhennetään vartilla, Haavisto kirjoittaa.
Henna Helmi Heinonen (kesk.) pitää myös tärkeänä, että työvoiman liikkuvuutta helpotettaisiin. Junavuorojen lisääminen on elinvoimakysymys.
– Lähijunaliikenne on avain kaupunkien todelliseen, toimivaan yhteistyöhön ja siten Pohjanmaan kehittymiseen etelän kasvukeskusten haastajaksi, Heinonen vastaa.
Tomi Kaunismäki (kd.) ehdottaa, että Vaasan ja Seinäjoen välille tulisi puolen tunnin junayhteys.
– Se toisi kaupungit konkreettisesti lähemmäs toisiaan, erityisesti päivittäinen työmatkaliikenne helpottuisi huomattavasti. Puhtaasti Vaasan näkökulmasta tämä puolen tunnin yhteys toisi myös Tampereen ja Helsingin seudun junalla noin 20 minuuttia lähemmäksi, Kaunismäki sanoo.
Julkista liikennettä lisättävä ilmastotavoitteiden takia
Elinvoiman rinnalle vaalikonevastauksissa nousee esiin myös ympäristö. Hannu Aho (vas.) uskoo, että lähijunien lisääminen vähentäisi yksityisautoilua.
Laura Ala-Kokko (vihr.) muistuttaa, että yhtäaikaisesti suurten kaupunkien välisen liikenteen kehittämisen kanssa on kehitettävä myös paikallisliikennettä pienempien kaupunkien välillä.
– Tarvitsemme sujuvia ja nopeita raideyhteyksiä maakuntien välille eikä vain voitokkaimpien linjojen etsimistä. Se on kestävää maaseutupolitiikkaa niin yritysten, työntekijöiden, ympäristön kuin maakuntien elinvoiman kannalta, Ala-Kokko kirjoittaa vaalikoneessa.
Anna-Maja Henriksson (r.) kannattaa joustavaa ja kohtuuhintaista joukkoliikennettä. Hänen mielestään toimiva raideliikenne on tärkeää myös ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta.
Osan mielestä rahanhukkaa
Vaikka suurin osa Vaasan vaalipiirin ehdokkaista kannattaa lähijunien lisäämistä, osan mielestä se ei ole taloudellisesti järkevää.
Sampo Latvalan (kd.) mielestä valtion talouden realiteetit eivät mahdollista tällä hetkellä tällaisten hankkeiden edistämistä. Henrik Huhta (kok.) puolestaan kirjoittaa vaalikonevastauksessaan, että Helsinkiä, Turkua ja Tamperetta lukuun ottamatta Suomessa ei ole tarvittavaa väestö- tai työpaikkapohjaa lähijunien lisäämiselle.
Tätä tukevat myös Traficomin laskelmat. Vaasan ja Seinäjoen välillä matkustajamäärän on arvioitu jäävän pienimmillään 55 000 matkustajaan vuodessa. Lipputuloja kertyisi 160 000 euroa, ja tukien tarve olisi vuodessa arviolta 3,7 miljoonaa euroa.
Alueen liikenneasiantuntijoiden mukaan Traficomin selvityksen matkustajamäärä on kuitenkin laskettu pahasti alakanttiin.
Harri Koskela (kok.) ohjaisi valtion varoja mieluummin tiestön parantamiseen ja ylläpitoon.
Petteri Lehtola (vas.) ehdottaa, että rahoitus lähijunien lisäämiseen voitaisiin ottaa lentoliikenteen tuista.
– Raideliikenteellä voidaan korvata tuetut lentoyhteydet, Lehtola kirjoittaa vaalikoneessa.
Kaksoisraide saa kannatusta
Osa ehdokkaista näkee raidekapasiteetin esteenä lisätä lähijunaliikennettä, ja kaksoisraide saakin vaalikoneessa kannatusta.
Esimerkiksi Matias Mäkynen (sd.) sanoo, että puolueen linja on se, että Suomi rakennetaan kaksiraiteiseksi.
– On lisättävä ohituspaikkoja ja raiteiden kapasiteettia, jotta lähiliikennettä voidaan lisätä, Mäkynen kirjoittaa.
Myös Teuvo Herranen (vas.) näkee tarpeelliseksi rakentaa kaksoisraide koko matkalle Helsingistä Tampereelle ja Ouluun asti. Hänen mielestään lähijunia tarvitaan Etelä-Suomen tiheään asutuilla alueilla, ei niinkään muualla.
Sami Keskinen (kok.) muistuttaa, että myös Suupohjan radan kunnostus ja rahoitus on turvattava.
Alueelliset vaalikeskustelut alkoivat
Ylen alueelliset vaalikeskustelut alkoivat maanantaina. Ensimmäisessä keskustelussa aiheena oli lähijunavuorojen lisääminen. Siitä olivat keskustelemassa keskustan Lasse Hautala Kauhajoelta, perussuomalaisten Petri Lepistö Seinäjoelta ja RKP:n Joacim Sandbacka Kruunupyystä. Toimittajana on Tuomo Rintamaa.
Vaalikeskustelut jatkuvat keskiviikkona 22.3. Silloin aiheena on Merenkurkun sillan rakentaminen Vaasasta Ruotsiin.