Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Venäjä halutaan oikeuteen ukrainalaislasten kaappauksista – Kansainvälinen rikostuomioistuin valmistelee kahta sotarikosjuttua

ICC käynnisti tutkimukset Venäjän väitetyistä sotarikoksista vain päiviä sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä Karim Khan vieraili Butšassa viime huhtikuussa.
ICC:n pääsyyttäjä Karim Khan kävi Butšan joukkohaudoilla Ukrainassa viime huhtikuussa. Kuva: EPA-EFE

Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) valmistelee kahta sotarikosjuttua Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, sanomalehti New York Times kertoo. Se perustaa tietonsa nimettöminä esiintyviin virkamieslähteisiin.

Mikäli lehden tiedot pitävät paikkansa, kyseessä olisivat ensimmäiset kansainväliset syytteet Venäjän Ukrainassa tekemistä sotarikoksista.

Toinen valmisteilla olevista sotarikossyytteistä koskisi Venäjän Ukrainalta miehittämiltä alueiltaan tekemiä lapsikaappauksia. Ukrainan hallitus on arvioinut, että kaapattuja lapsia voisi olla yli 16 000.

Kansainvälinen media on raportoinut kaappauksista laajasti. Myös Yle kertoi kuukausi sitten, kuinka Venäjän sotilaat kaappaavat lapsia lastenkodeista ja myös suoraan vanhempien käsistä.

Katso videolta ukrainalaiset isän Jevhen Meževoin kertomus siitä, mitä hän sai tietää lastensa kohtalosta vapauduttuaan vankileiriltä.

Video: Grigori Vorobjev / Yle

Lue koko juttu täältä: Kuvatodisteet kertovat, miten Venäjä varastaa Ukrainan lapsia

New York Times kirjoittaa, että ICC:N pääsyyttäjä Karim Khan on vihjaillut julkisesti aikeistaan syyttää Venäjän viranomaisia lapsikappauksista.

– Lapsia ei voi kohdella sotasaaliina, Khan sanoi vieraillessaan ukrainalaisessa lastenkodissa aiemmin maaliskuussa.

ICC ei kuitenkaan vahvista New York TImesin tietoja. Rikostuomioistuimen syyttäjäntoimistosta sanotaan vain, että se ei kommentoi käynnissä oleviin tutkimuksiinsa liittyviä kysymyksiä julkisuudessa.

Pitkä tie oikeuteen

New York Timesin mukaan Kansainvälinen rikostuomioistuin aikoisi hakea pidätysmääräyksiä useille henkilöille, mutta se ei kerro näiden henkilöllisyyksiä.

Pääsyyttäjä Khan ei myöskään voi toimia asiassa täysin itsenäisesti. ICC:n tuomaripaneelin on ensin arvioita pidätysmääräysten perusteet.

Paneeli päättää, täyttävätkö ne lailliset kriteerit vai pitääkö tutkijoiden kerätä lisää todisteita. Arviointi voi kestää jopa kuukausia.

Vaikka paneeli puoltaisi pidätysmääräyksien hakemista, oikeudenkäynnin toteumisen mahdollisuus on heikko, New York Times kertoo. ICC ei voi käsitellä tapauksia syytettyjen poissaollessa, ja Venäjä todennäköisesti kieltäytyy luovuttamasta viranomaisiaan oikeuteen.

Venäjä esittää lapsikaappaukset humanitäärisenä ohjelmana ja väittää haluavansa vain suojella orvoiksi tai vanhempiensa hylkäämiksi joutuneita lapsia. Kaappauksia toteuttaa käytännössä Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belova.

Lue koko juttu täältä: Ukrainalaisten lasten kaappauksia Venäjällä johtaa ”tavallinen” äiti – tämän tiedämme Marija Lvova-Belovasta

Esillä myös iskut siviilikohteisiin

New York Timesin mukaan toinen Kansainvälisen rikostuomioistuimen valmistelema juttu koskisi Venäjän toistuvia iskuja Ukrainan siviili-infrastruktuuriin, kuten sähkö- ja vesilaitoksiin.

Monet tuhotuista laitoksista sijaitsevat kaukana rintamalinjasta, eikä niitä pidetä legitiimeinä sotilaallisina kohteina.

Haagissa sijaitseva Kansainvälinen rikostuomioistuin käynnisti tutkimukset Venäjän väitetyistä sotarikoksista vain päiviä sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022.