Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Presidentti Niinistö: Turkkilaiset ovat toivoneet, että olen paikalla kuittaamassa vastauksen, kun he ilmoittavat Nato-päätöksestä

Niinistö matkustaa huomenna torstaina Turkkiin. Hänen mukaansa on ollut tiedossa, että presidentti Erdogan haluaa tavata hänet ja lunastaa lupauksensa presidentiltä presidentille. Turkki aikoo hyväksyä Suomen Nato-jäsenyyden ennen parlamenttivaaleja.

Presidentti Sauli Niinistö tiedotustilaisuudessa Yhdysvalloissa.
Presidentti Sauli Niinistö tapaa torstaina Turkin vierailulla presidentti Recep Tayyip Erdoğan. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Presidentti Sauli Niinistö tekee työvierailun Turkkiin torstaina ja perjantaina. Tasavallan presidentin kanslia tiedotti Niinistön Turkin-vierailusta keskiviikkona aamupäivällä.

Niinistö vahvisti myöhemmin keskiviikkona, että vierailun syy on ollut selvillä jo jonkin aikaa.

– Turkkilaiset ovat toivoneet, että olen paikalla kuittaamassa vastauksen, kun he tästä päätöksestä ilmoittavat. Vastasin kutsuun tietysti myöntävästi ja menen vastaanottamaan hänen tahdonilmauksensa, Niinistö kertoo presidentinkanslian välittämässä lausunnossa.

Niinistön mukaan yhteydenpito on ollut tiivistä Turkin presidentinhallinnon kanssa jo viime keväästä lähtien. Viime päivinä yhteydenpito on ollut entistäkin tiiviimpää.

– Puheenparsia Turkin näkemyksistä on kuultu vuoden mittaan paljon. Me olemme koko ajan liikkuneet nimenomaan Turkin presidentinhallinnon kanssa, sillä juuri Turkin presidentin näkemykset ovat tässä päätöksentekovaiheessa ratkaisevia.

Yksi Ylen lähde kuvaa, että presidentti Recep Tayyip Erdoğan kertoo tapaamisessa Niinistölle, että Suomen hyväksyminen Naton jäseneksi lähtee Turkin parlamentin ratifioitavaksi.

Turkki on ratifioimassa ensin Suomen jäsenyyden

Turkki on tehnyt ratkaisunsa, että se ratifioi Suomen ja Ruotsin jäsenyydet eri tahdissa. Suomi pyrkii siihen, että myös Ruotsin jäsenyys ratifioitaisiin Turkissa ennen Naton huippukokousta Vilnassa heinäkuussa.

Niinistö kertoo puhuneensa viime päivinä myös Ruotsin pääministerin kanssa.

– Tuohon yhteydenpitoon osittain viittasi myös hänen eilinen lehdistötilaisuutensa. Suomelle on erittäin tärkeää, että sekä Suomen että Ruotsin Nato-jäsenyydet toteutuvat mahdollisimman pian. Jatkan työtäni Ruotsin Nato-jäsenyyden tukemiseksi.

Ylen lähteen mukaan presidentti Niinistö aikoo vahvistaa Suomen kansallisen Nato-lainsäädännön ensi viikolla.

Suomen on tarkoitus tallettaa Nato-jäsenyyteen liittyvät asiakirjat Yhdysvaltain hallinnon säilytettäväksi heti, kun puuttuvat ratifioinnit on saatu Turkilta ja Unkarilta. Asiakirjojen talletus on hallinnollisesti viimeinen vaihe Nato-jäsenyyden voimaantulossa.

Recep Tayyip Erdogan ja Sauli Niinisto katsovat toisiinsa. Taustalla uniformupukuisia ihmisiä rivissä aseet kädessään.
Turkki on jarruttanut Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä. Nyt Turkin odotetaan ilmoittavan Suomen Nato-jäsenyyden ratifioinnista. Presidentit tapasivat Ankarassa 13. lokakuuta 2015 Kuva: Adem Altan / Lehtikuva

Turkin tiedotusvälineet ovat raportoineet Erdoğanin kannan

Erdoğanin mukaan Turkki pitää kiinni siitä, mitä Suomelle on luvattu:

– Tapaamme Suomen presidentin ja täytämme lupauksen, jonka olemme antaneet.

Erdoğanin lausunnosta kertovat turkkilaiset tiedotusvälineet muun muassa Turkin yleisradio TRT. Turkki on ilmaissut olevansa valmis hyväksymään Suomen Nato-jäsenyyden, vaikka Ruotsin jäsenyyttä ei vielä tässä vaiheessa hyväksyttäisikään.

Presidentti Erdoğanin lausunto tuli sen jälkeen, kun nimettömät hallituslähteet kertoivat uutistoimisto Reutersille, että Turkki aikoo ratifioida Suomen Nato-jäsenyyden ennen toukokuussa pidettäviä vaaleja. Reutersin mukaan kaksi turkkilaista viranomaislähdettä kertoo, että ”Turkin parlamentti on hyvin todennäköisesti ratifioimassa Suomen Nato-jäsenyyden” ennen kuin istuntokausi päättyy huhtikuun puolivälissä.

Turkissa järjestetään presidentinvaalit ja parlamenttivaalit 14. toukokuuta.

Lähteiden mukaan Suomen Nato-hakemus hyväksyttäisiin erillään Ruotsin hakemuksesta.

Turkin lisäksi Unkari ei ole vielä Nato-maista hyväksynyt Suomen ja Ruotsin hakemuksia.

Myös Haavisto mukana

Turkin matkan aluksi Niinistö vierailee Kaakkois-Turkin maanjäristysalueella. Perjantaina Niinistö tapaa Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin Istanbulissa.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien lisäksi presidentit puhuvat maanjäristyksen jälkeisestä jälleenrakennuksesta, geopoliittisesta tilanteesta sekä Suomen ja Turkin kahdenvälisistä suhteista.

Matkalla on mukana myös ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr).