Siivoojien ja muiden kiinteistöpalvelualan työntekijöiden lakon on määrä alkaa huomenna torstaina. Lakko osuisi Kymenlaaksossa ensivaiheessa suurin tuotantolaitoksiin.
Lakossa ovat mukana ISS Palveluiden työntekijät Stora Enson Anjalan paperitehtaalla ja Inkeroisten kartonkitehtaalla sekä Kotkamillsin tuotantolaitoksessa. UPM:n Kymin tehtailla lakkoon puolestaan osallistuvat L&T Siivous Oy:n työntekijät.
Lakon piirissä on lisäksi Eskolanmäen Kiinteistöpalvelut, jonka asiakkaita ovat lukuisat kouvolalaiset taloyhtiöt. Valtakunnallisesti lakolla on vaikutuksia VR:n junasiivouksiin, joita järjestävät RTK- Palvelu Oy ja SOL Palvelut Oy.
Sovintoesitys jätetty
Valtakunnansovittelija on jättänyt tänään puolenpäivän jälkeen sovintoehdotuksen kiinteistöpalvelualan työriidan osapuolille. Palvelualojen ammattiliitto PAM ja työnantajia edustava Kiinteistötyönantajat ry ovat luvanneet vastata ehdotukseen tänään iltaseitsemältä.
Toinen ja laajempi vaihe lakosta alkaa ensi viikolla, mikäli ratkaisua ei sitä ennen löydy.
Huomenna alkava lakko koskisi noin 2500:aa työntekijää ja ensi viikolle annettu laajempi lakkovaroitus 25 000:ta :työntekijää.
Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki kotka@yle.fi.