Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Sedulle suunnitellaan nyt aiempaa pienempää kampusta, jonka paikka ei ehkä olekaan kiistellyllä Kirkkokadun tontilla

Rakennuskustannusten räjähdysmäisen nousun takia Sedulla ei ole varaa suunnitellun kokoiseen kampukseen. Kirkkokadulle rakentaminen on yhä Sedun ykkösvaihtoehto, mutta samalla vaihtoehdoista kallein.

Tyhjä tontti odottamassa rakentamista Seinäjoen Kirkkokadulla, takana virastotalo ja Lakeuden risti.
Koulutuskuntayhtymä Sedun tyhjä tontti odottaa päätöksiä siitä, mitä sille rakennetaan ja milloin. Kuva: Pasi Takkunen / Yle

Koulutuskuntayhtymä Sedu ei ole vielä valmis tekemään päätöstä tulevan kampuksen suhteen.

Kaikki vaihtoehdot kartoitetaan ja meneillään on kattava selvitystyö kustannuksista ja vaihtoehdoista.

Hanke on aloitettu jo vuonna 2016, muistuttaa Sedun rehtori Pasi Artikainen.

– Tämä pitää nyt saada kerralla maaliin. Ei ole varaa jäädä jumiin mihinkään kohtaan, sillä aika kuluu koko ajan, Artikainen sanoo.

Sedun Kirkkokadun tontin rakennussuunnitelmat menivät uusiksi, kun Etelä-Pohjanmaan kotiseutu- ja museoyhdistyksen valitus kaavoituspäätöksestä poikkeamisesta meni läpi Vaasan hallinto-oikeudessa tammikuussa.

Lisää: Koulutuskuntayhtymä Sedulle ei rakennuslupaa Kirkkokadun uudelle kampukselle – ”Ilman muuta pettymys”

Alkuperäisen kokoiseen ei enää ole varaa

Artikainen sanoo, ettei varaa alkuperäisen kokoiseen 12 000 neliön kampukseen enää ole.

– Määräraha kampukselle on 25,6 miljoonaa. Sillä ei enää saa samankokoista kampusta, sillä rakennuskustannukset ovat nousseet räjähdysmäisesti siitä, kun rakennus aikanaan kilpailutettiin.

Artikaisen mukaan tämänhetkisten selvitysten perusteella alunperin suunnitellun kokoisen kampuksen hintalappu olisi 10-15 miljoonaa korkeampi, ainakin Kirkkokadulle rakennettaessa.

Kirkkokadulle rakentaminen nimittäin tarkoittaisi melko varmasti arkkitehtikilpailun käynnistämistä, mikä kasvattaa projektin hintaa.

Sedussa tehdäänkin selvitystä myös muita mahdollisista sijainneista.

Niitä Artikainen ei halua avata mutta kertoo, että liikkeellä ollaan avoimin mielin.

– Ykkösvaihtoehtomme on kuitenkin Kirkkokatu ja selvitämme muun muassa sitä, minkä kokoisena kampus voitaisiin rakentaa. Pienempihän siitä tulisi, se on selvää ja vaikutusta koulutustarjontaan tietysti olisi.

Koulutusalojen laajuuteen ei Artikaisen mukaan kuitenkin haluta kajota, luultavasti kyseeseen tulisi opiskelijamäärien vähentäminen tai ohjaaminen muihin yksiköihin.

– Tarvitsemme keskustaan kaikki suunnitellut koulutusalat – sosiaali- ja terveysalan, ravintola-alan ja liiketalouden, sillä aloilla on paljon osaajapulaa, Artikainen sanoo.

Arkkitehtikilpailu ja kaavamuutos kulkevat rinnalla

Sedu tekee yhteistyötä projektissa Seinäjoen kaupungin ja Alvar Aalto -säätiön kanssa.

Arkkitehtikilpailun mahdollista toteutusta on käyty läpi yhdessä.

– Asiassa on edetty niin, että arkkitehtikilpailuun on valittu kilpailusihteeri laatimaan kilpailuttamisehtoja työryhmän kanssa. Sedu tekee päätöksen, eteneekö se asiassa, sanoo Seinäjoen kaupungin hallintojohtaja Jari Jokinen.

Jos asiassa edetään, valitaan kuusi kilpailijaa jatkoon ja heiltä pyydetään kilpailuehdotukset. Rakentaminen voisi näin alkaa vuoden 2024 syksyllä.

Kaupunki vie samaan aikaan eteenpäin asemakaavan muutosta. Sen tarve riippuu siitä, millainen kilpailuehdotus menisi läpi.

– Yritämme jo samalla huomioida kilpailuehdotuksia, Jokinen sanoo.

Pasi Artikainen arvelee, että Sedun selvitykset valmistuvat kevään mittaan ja päätös jatkosta tulisi näin ollen huhti-toukokuussa.

Jos jo tehtyjä päätöksiä muutetaan, edellyttää se asian käsittelemistä vielä koulutusyhtymän hallituksessa ja -valtuustossa.

Juttua muokattu 17.3. Uuden kampuksen hinta olisi selvitysten mukaan 1015 miljoonaa korkeampi, ei 1020 miljoonaa korkeampi.