Siivoojien ja kiinteistönhoitajien lakko on alkanut myös Etelä-Karjalassa.
Lakossa ovat ISS Palveluiden työntekijät UPM:n Kaukaan sekä Stora Enson Imatran tehtailla. Lisäksi lakko koskee SOL Palveluiden työntekijöitä Ovakon Imatran tehtaalla.
Kaikkiaan Suomessa lakossa on noin 2 500 työntekijää. Lakko kestää lauantaihin asti.
Stora Enson Imatran tehtaiden tehtaanjohtaja Mikko Nieminen kertoo, että lakon myötä tehtaalta puuttuu noin kolmenkymmenen ihmisen työpanos.
Lakkoon oli varauduttu yhdessä palvelutoimittajan kanssa.
– Olimme tehneet erityisjärjestelyjä ja miettineet, miten järjestellään ehdottoman pakolliset tehtävät, ja mitä voidaan jättää tekemättä, Nieminen sanoo.
Turvallisuus tehtaalla ei Niemisen mukaan vaarannu lakon takia, vaan siitä on pidetty huolta.
– Toki aina harmillinen tilanne ja meilläkin siivoojat tekevät tärkeää työtä eli varmasti lakko näkyy. Uskomme kuitenkin, että tästä selvitään, Nieminen sanoo.
Myös UPM Kaukaalla siivouksen järjestävän ISS:n asiakkuusjohtaja Mikko Kimiläisen mukaan tilanteeseen oli valmistauduttu ennalta.
– Vaikka joitakin haasteita toki on, niin näyttää siltä, että kriittiset työt saadaan näillä näkymin hoidettua, Kimiläinen kertoo sähköpostiviestissä.
Palvelualojen ammattiliitto PAM hylkäsi eilen valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen.
PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen sanoi, että ehdotusta ei voitu hyväksyä, koska se ei korottanut riittävästi pienimpiä palkkoja.
PAMin ja Kiinteistötyönantajien välistä työkiistaa on ratkottu tammikuusta alkaen. Alan aiempi työehtosopimus päättyi helmikuun lopussa.
Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki lappeenranta@yle.fi.