Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tällainen on Helsingin uusimman katujengin 24-vuotias johtaja – ensimmäinen syyte alaikäisenä Ruotsin-risteilyn jälkeen

Katujengin johtohahmoksi epäilty mies on mahdollisesti johtanut toimintaa vankilasta käsin.

Poliisiajoneuvo vartioi Pasilan Poliisitalo 1 edessä.
Helsingin poliisi ja Poliisihallitus kertoivat katujengi-ilmiöstä tiistaina Pasilan poliisitalolla. Kuva: Ilkka Klemola / Yle

Helsingin poliisi kertoi tällä viikolla tilannekatsauksen katujengi-ilmiöstä. Suomessa on poliisilla tiedossa kymmenkunta erilaista katujengiä ja niissä yhteensä pari sataa jäsentä. Jengiläiset ovat arviolta 18–29-vuotiaita.

Samalla poliisi kertoi uudesta Itä-Helsingissä vaikuttavasta katujengistä, jonka johtohahmoksi on epäilty vuonna 1998 syntynyttä miestä. Poliisin mukaan 24-vuotiaan miehen epäillään jatkaneen jengitoiminnan johtamista myös vankilasta käsin.

Hänet tuomittiin ampuma-aserikoksesta ja laittomista uhkauksista seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Mies vapautui tutkintavankeudesta viime kesänä, mutta hänet vangittiin uudelleen viime lokakuussa epäiltynä muista rikoksista.

Yle selvitti miehen rikostaustaa kaikista Suomen käräjäoikeuksista. Selvityksen mukaan miehellä on pitkä rikoshistoria Helsingin alueella: siviilioikeuden puolella talousongelmien vuoksi ja rikosoikeuspuolella lukuisien eri väkivalta-, huumausaine- ja liikennerikosten vuoksi. Muualla Suomessa hän ei ole ollut käräjäoikeudessa.

Huijasi rahaa Kelalta

Ensimmäinen Helsingin käräjäoikeudessa puitu syyte liittyi Ruotsin-risteilyllä tapahtuneeseen pahoinpitelyyn vuonna 2015. Tuolloin käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi syytteet näytön puutteen vuoksi.

Vuonna 2017 mies oli Helsingin käräjäoikeudessa perintään siirtyneiden puhelinliittymämaksujen osalta. Laskuja oli noin 1 300 euron edestä.

Samana vuonna käräjillä oltiin myös vuokrasaatavien vuoksi. Rästissä oli korkokuluineen noin 2 500 euroa. Vuonna 2017 käsiteltiin käräjillä myös rästiin jääneitä kuntosalijäsenyyden maksuja, joita oli korkoineen runsaat 400 euroa.

Vuonna 2019 mies tuomittiin petoksesta 45 päiväsakkoon. Hän salasi palkkatulonsa ja erehdytti Kansaneläkelaitosta suorittamaan hänelle perusteettomasti toimeentulotukea ja asumistukea runsaat 2 000 euroa.

Ylinopeuksia ja pahoinpitelyjä

Vuonna 2019 mies oli käräjillä syytettynä, koska oli ajanut ylinopeutta noin 20 kilometriä tunnissa ja tämän jälkeen vastustanut hänet pysäyttäneen poliisin käskyjä. Miehelle langetettiin maksettavaksi kymmenen päiväsakkoa liikennerikkomuksesta ja niskottelusta poliisia vastaan.

Samana vuonna mies oli syytettynä törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja laittomasta uhkauksesta. Tuomion mukaan hän yritti lyödä puukolla toista miestä Herttoniemessä. Uhattu väisti iskun, joten teko jäi yritykseksi. Mies tuomittiin laittomasta uhkauksesta kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Vuonna 2020 käräjillä vireille laitettiin törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Hän ajoi ylinopeutta 55 kilometriä tunnissa Laajasalontiellä. Tällöin napsahti 60 päiväsakkoa.

Vuonna 2021 syyttäjä vaati miehelle rangaistuksia huumausainerikoksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Hän oli ajanut ilman ajokorttia ylinopeutta lähes sata kilometriä tunnissa, ajanut vastaantulevien kaistalla, ajanut päihtyneenä, ja törmännyt lopulta toiseen autoon, josta aiheutui hengenvaara autoa pysäköineelle henkilölle.

Samalla mieheltä myös löytyi hallusta huumausaineita. Mies tuomittiin kaikista yllä mainituista rikoksista neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Miehen myös epäillään ampuneen toista miestä kohti Vuosaaressa lokakuussa 2021. Hänen epäillään osuneen toista miestä jalkaan.

Ampumatapaus Vuosaaressa

Uusin tuomio tuli viime vuonna ampuma-aserikoksesta ja kolmesta laittomasta uhkauksesta.

Syytteen mukaan mies ja toinen henkilö yrittivät tappaa uhrin Helsingin Vuosaaressa pikaruokaravintolan läheisyydessä. Mies ampui liikkuvasta autosta toisessa autossa ollutta uhria kohti. Luodit eivät kuitenkaan osuneet. Oikeudessa mies väitti ampuneensa laukaukset ilmaan pelotteeksi.

Syytteet tapon yrityksestä hylättiin, mutta hänet tuomittiin ampuma-aserikoksesta ja kolmesta laittomasta uhkauksesta seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen.

Helsingin poliisilla on tällä hetkellä noin parikymmentä epäiltyä kyseiseen katujengiin liittyen. Tutkinnassa on esimerkiksi kolmen 18–19-vuotiaan miehen tekemä epäilty ryöstö Itäkeskuksessa syyskuussa 2021. Mieskolmikko oli pakottanut 15-vuotiaan uhrin autoon ja ryöstänyt hänet.

Saman mieskolmikon epäillään ryöstäneen ja pahoinpidelleen 26-vuotiaan miehen Vuosaaressa joitain päiviä myöhemmin.

Poliisi kertoo tehneensä ensihavaintonsa katujengi-ilmiöstä loppukeväästä 2021, kun kaksi jengiä otti väkivaltaisesti yhteen.

Helsingin poliisin rikostutkintayksikön päällikkö Markku Heinikari ja Helsinki Mission väkivaltatyöntekijä Miika Mehmet kertoivat katujengeistä A-studiossa viime lokakuussa.