Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Pohjois-Pohjanmaan työttömien määrä on jatkanut kasvuaan – työttömyysaste on yli prosenttiyksikön suurempi kuin koko maassa

Työttömien määrä on kasvanut maakunnassa viime syksystä lähtien. Helmikuussa työttömiä oli lähes 1 500 vuoden takaista enemmän. Avoimien työpaikkojen määrä oli vähentynyt useissa ammattiryhmissä.

TE-palvelut kyltti.
Pohjois-Pohjanmaalla varsinkin nuorten aikuisten työttömyys on ollut kasvussa. Kuvituskuva. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Pohjois-Pohjanmaalla oli helmikuun lopussa noin 20 700 työtöntä työnhakijaa, mikä on lähes 1 500 työtöntä enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Uusimman työllisyyskatsauksen mukaan lomautettuja oli helmikuussa noin 2 300 henkilöä. Määrä oli korkea johtuen heikentyneestä taloustilanteesta ja talvikauden vähäisestä työntekijätarpeesta.

Maakunnan työttömyysaste, eli työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta, oli helmikuun lopussa 10,9 prosenttia, kun koko maan luku oli 9,7 prosenttia.

Myös avoimien työpaikkojen määrä oli vähentynyt useissa ammattiryhmissä vuoden takaiseen verrattuna. Tämän vuoden helmikuun luku oli noin 14 800 avointa työpaikkaa, joista uusia työpaikkoja oli noin 6 600.

Eniten uusia työpaikkoja oli avoinna esimerkiksi lähihoitajille, myyjille, kokeille ja tarjoilutyöntekijöille sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille.

Työttömyys on ollut Pohjois-Pohjanmaalla kasvussa viime syksystä lähtien. Helmikuussa varsinkin 20–24-vuotiaiden työttömyys oli kasvanut vuoden takaisesta, 17,4 prosenttia.

Voit keskustella aiheesta 22. maaliskuuta kello 23 saakka.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.