Taipalsaarelle kaavailtavan Kutilan kanavan valtionrahoitus on varmistunut.
Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi kanavan rakentamiseen 12,5 miljoonaa euroa. Rahoitus on osa Itä-Suomen tukipakettia, josta maan hallitus sopi viime syksynä.
Tukipaketissa puhuttiin vielä investointivaltuudesta. Se tarkoittaa sitä, että kanavalle on tiedossa rahoitus hallituksen vaihtumisen jälkeenkin. Ministeriön päätöksen myötä näin myös käy.
Kutilan kanava yhdistäisi valmistuessaan Pien- ja Suur-Saimaan. Sen on suunniteltu avautuvan liikenteelle vuonna 2026.
Lappeenrannan lentokentälle puoli miljoonaa
Samalla varmistui Lappeenrannan matkailun kehittämiseen tarkoitettu 500 000 euron tuki. Käytännössä summa käytetään Lappeenrannan lentokenttään. Lentokenttiä ei voida tukea suoraan valtion budjetista EU-säännösten vuoksi.
Lisäksi Mikkelin kaupunki saa niin ikään 500 000 euroa Mikkelin lentokentän toimintaan.
Rahoitusten varmistumisesta kertoivat keskustan kansanedustajat Ari Torniainen ja Hanna Kosonen.