Kampanjointiin upposi Lapissa kymmeniä tuhansia euroja – 30 000 euroa ei riittänyt edustajan paikkaan
Lapin valituista kansanedustajista keskustan Markus Lohi käytti ennakkoilmoitusten perusteella eniten rahaa vaalikampanjointiinsa. Toisaalta Kaisa Juuso ei ollut tehnyt vapaaehtoista ennakkoilmoitusta vaalirahoituksestaan.
Ennakkoilmoituksen mukaan Lohi käytti rahaa kampanjaansa 59 998 euroa. Katri Kulmunin vaalirahoitus oli puolestaan 53 750,00 euroa. Heikki Autton antaman ilmoituksen mukaan hän on käyttänyt vaalikampanjointiinsa 50 000 euroa.
Sara Seppänen on ilmoittanut käyttävänsä rahaa 30 000 euroa. Halvimmalla kansanedustajaksi on ennakkoilmoitusten mukaan päässyt Johanna Ojala-Niemelä, joka käytti rahaa kampanjointiinsa 25 000 euroa.
Myös osa valitsematta jääneistä ehdokkaista on käyttänyt kampanjointiinsa isoja summia. Ojala-Niemelän haastajaksi tituleerattu Mikkel Näkkäläjärvi on kertonut käyttäneensä kampanjointiin 30 000 euroa. Niin ikään varakansanedustajaksi näillä näkymin yltävä Mika Riipin vaalibudjetiksi on kerrottu 20 000 euroa.
Lapin entinen kansanedustaja Mikko Kärnä, joka pyrki ehdolle Helsingin vaalipiiristä, on oman ilmoituksensa mukaan käyttänyt kampanjaan 50 000 euroa. Hän ei tullut valituksi.
Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ilmoitusvelvollisten on tehtävä varsinainen vaalirahoitusilmoitus viimeistään 5.6.2023 eli kahden kuukauden kuluessa vaalien tuloksen vahvistamisesta.
Edit 3.4. klo 7: Katri Kulmuni oli tehnyt ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan, tieto korjattu juttuun.