Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tässä ovat Kaakkois-Suomen 15 kansanedustajaa – Antti Häkkänen selkeä äänikuningas

Kaakkois-Suomen vaalipiirin kansanedustajista neljä on uusia. Kolme kansanedustajaa ei tullut uudelleen valituksi.

Antti Häkkänen (Kok.), Niina Malm (SDP) ja Sheikki Laakso (PS)
Kaakkois-Suomen vaalipiirin kansanedustajien nimet tulevalle vaalikaudelle ovat selvillä. Eniten ääniä saivat Antti Häkkänen (kok.), Niina Malm (sd.) ja Sheikki Laakso (ps.).

Kaakkois-Suomen 15:stä kansanedustajasta neljä on uusia. He ovat Vesa Kallio (kesk.), Anna-Kristiina Mikkonen (sd.), Jaana Strandman (ps.) sekä Oskari Valtola (kok.).

Eniten edustajia vuoden 2023 vaaleissa saivat kokoomus, perussuomalaiset ja SDP.

Kokoomus kasvatti paikkamääräänsä yhdellä. SDP, keskusta ja vihreät menettivät kukin yhden paikan. Vaalipiirin tarkempiin tuloksiin voi tutustua Ylen tulospalvelussa.

Esittelemme valitut edustajat vertauslukujen mukaisessa järjestyksessä niin, että suurimman vertausluvun saanut esitellään ensimmäisenä.

Niina Malm (sd.) 8178 ääntä

Imatralainen Niina Malm valittiin toistamiseen eduskuntaan. 40-vuotias Malm on SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja.

Niina Malm vaalinvalvojaisissa Imatralla
Niina Malm (sd.) jatkaa työtään eduskunnassa sairausloman jälkeen. Kuva: Elli Sormunen / Yle

Vahvan ay-taustan omaava Malm kertoi helmikuussa sairastuneensa rintasyöpään ja jäi tuolloin sairauslomalle.

Kotikaupungissaan Malm toimii valtuutettuna. Hän on myös Etelä-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuuston valtuutettu sekä Etelä-Karjalan maakuntahallituksen 1. varapuheenjohtaja.

Malm on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.

Niina Malm (sd.) kertoo, kuinka hänen kampanjansa onnistui sairauslomasta huolimatta. Elli Sormunen haastattelee.

Sheikki Laakso (ps.) 7632 ääntä

54-vuotias Kristian Sheikki Laakso aloittaa toisen kautensa eduskunnassa.

Sheikki Laakso Kouvolassa.
Sheikki Laakso (ps.) seurasi ääntenlaskentaa puolueen vaalivalvojaisissa Kotkassa. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Sheikki-lempinimen Laakso sai nuorena työskennellessään bensa-asemalla. Myöhemmin nimestä tuli virallinen.

Kotikaupungissaan Kouvolassa Laakso on kaupunginvaltuutettu. Hän on myös Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen.

Laakso on naimisissa ja hänellä on neljä lasta.

Sheikki Laakson (ps.) mukaan perussuomalaisten vaalikampanja oli onnistunut. Maija Tuunila haastattelee.

Antti Häkkänen (kok.) 21 372 ääntä

38-vuotias Antti Häkkänen nousi toistamiseen Kaakkois-Suomen vaalipiirin ääniharavaksi. Hän sai 21 372 ääntä.

Häkkänen kommentoi saamiensa äänien määrää ääntenlaskun ollessa loppusuoralla näin:

– Se on häkellyttävän kova, varsinkin kun ollaan pienessä vaalipiirissä.

Antti Häkkänen (kok.) kommentoi vaalitulosta
Kuuntele Antti Häkkäsen (kok.) ajatuksiaan äänimäärästään ja vaalituloksesta Maria Bonnorin haastattelussa.

Mäntyharjulainen Häkkänen on toiminut kansanedustajana vuodesta 2015. Viime syksystä alkaen hän toimi myös puolustusvaliokunnan puheenjohtajana sekä puhemiesneuvoston jäsenenä. Hän on kokoomuksen varapuheenjohtaja.

Juha Sipilän (kesk.) pääministerikaudella Häkkänen toimi kahden vuoden ajan oikeusministerinä.

Häkkänen on naimisissa ja hänellä on lapsi.

Antti Häkkänen.
Antti Häkkänen (kok.) oli Kaakkois-Suomen vaalipiirin äänikuningas. Kuva: Antti Häkkänen

Vesa Kallio (kesk.) 5660 ääntä

55-vuotias Vesa Kallio Mikkelistä nousee uutena eduskuntaan.

Lähikuva Vesa Kalliosta. Hän hymyilee kameralle.
Vesa Kallio (kesk.) on uusi kansanedustaja. Kuva: Petri Vironen / Yle

Kallio on koulutukseltaan maa- ja metsätaloustieteiden maisteri ja työskentelee tällä hetkellä toiminnanjohtajana Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n Etelä-Savon liitossa.

Vesa Kallio (kesk.) kertoo olevansa hämmentynyt tuloksesta.

Suna Kymäläinen (sd.) 5812 ääntä

Lappeenrantalainen Suna Kymäläinen on työskennellyt kansanedustajana vuodesta 2011 alkaen. Hän toimi päättyneellä vaalikaudella eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajana.

Suna Kymäläinen
Suna Kymäläinen (sd.) jatkaa kansanedustajana. Kuva: Elli Sormunen

Kymäläinen muutti kesken vaalikauden Ruokolahdelta Lappeenrantaan ja valittiin edellisissä kuntavaaleissa Lappeenrannan kaupunginvaltuustoon. Hän on myös Etelä-Karjalan maakuntavaltuuston puheenjohtaja.

Kymäläinen on naimisissa ja hänellä on neljä lasta.

Suna Kymäläinen (sd.) pohtii hallitusneuvotteluita kokoomuksen ja SDP:n kesken
Suna Kymäläinen (sd.) pohtii hallitusneuvotteluja kokoomuksen ja SDP:n kesken.

Juho Eerola (ps.) 5845 ääntä

48-vuotias Juho Eerola on ollut kansanedustaja vuodesta 2011 alkaen. Kotkalainen Eerola toimi päättyneellä vaalikaudella eduskunnan toisena varapuheenjohtajana.

Eerola on kaupunginvaltuutettu ja Kymenlaakson hyvinvointialueen jäsen. Hänellä on kolme lasta.

Juho Eerolan (ps.) jatko eduskunnassa oli ennakkoäänten perusteella vaakalaudalla, mutta hän oli luottavaisena.

Ville Kaunisto (kok.) 7220 ääntä

Kouvolalainen Ville Kaunisto aloittaa toisen kautensa kansanedustajana. 41-vuotias kouvolalainen tunnettiin ennen kansanedustajauraansa muun muassa korisliigajoukkue Kouvojen pelaajana.

Ville Kaunisto
Ville Kaunisto (kok.) uusi paikkansa eduskunnassa. Kuva: Ville Kaunisto

Kaunisto on Kouvolan kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja sekä Kymenlaakson maakuntavaltuuston puheenjohtaja.

Kaunisto on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.

Ville Kaunistoa (kok.) kiinnostaa ministerisalkku.

Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) 5479 ääntä

38-vuotias Anna-Kristiina Mikkonen Savonlinnasta on uusi kansanedustaja.

Mikkonen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri ja työskentelee tällä hetkellä Linnalan Setlementti -yhdistyksen toiminnanjohtajana ja rehtorina.

Mikkonen on Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Hän toimii myös Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtajana sekä on maakuntavaltuuston jäsen.

Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) kertoi tunnelmistaan, kun paikka eduskunnassa varmistui.

Jaana Strandman (ps.) 5168

Mikkeliläinen Jaana Strandman nousee uutena eduskuntaan.

50-vuotias Strandman on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri ja työskentelee erityisopettajana sekä liikunta-alan yrittäjänä.

Strandman on kaupunginvaltuutettu sekä Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuutettu ja aluehallituksen jäsen. Hän on myös Etelä-Savon maakuntahallituksen jäsen.

Strandmanin perheeseen kuuluu puoliso ja lapsi.

Jaana Strandman (ps.) iloitsi nousustaan eduskuntaan. Petri Vironen haastattelee.

Jukka Kopra (kok.) 5732 ääntä

Lappeenrantalaisella Jukka Kopralla alkaa neljäs kausi kansanedustajana.

56-vuotias Kopra oli viime syksynä ehdolla puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi, mutta valituksi tuli Antti Häkkänen.

Päättyneellä vaalikaudella Kopra toimi kokoomuksen eduskuntaryhmän toisena varapuheenjohtajana.

Jukka Kopra Lappeenrannassa.
Jukka Kopra (kok.) seurasi ääntenlaskun etenemistä vaalivalvojaisissa Lappeenrannassa. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Etelä-Karjalassa Kopra toimii hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtajana, maakuntahallituksen puheenjohtajana ja on Lappeenrannan kaupunginvaltuuston jäsen.

Kopra on naimisissa ja hänellä on neljä lasta.

Kokoomus kasvatti edustajien määrää yhdellä Kaakkois-Suomessa. Jatkopaikan saanut Jukka Kopra (kok.) kommentoi tulosta. Kalle Schönberg haastattelee.

Hanna Kosonen (kesk.) 5146 ääntä

47-vuotias Hanna Kosonen valittiin kolmannelle kaudelle eduskuntaan.

Lähikuva Hanna Kososesta. Hän hymyilee kameralle.
Hanna Kososella (kesk.) alkaa kolmas kausi eduskunnassa. Kuva: Kati Rantala / Yle

Kosonen toimi päättyneellä kaudella vuoden kulttuuri- ja tiedeministerinä. Lisäksi hän oli eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja.

Kotikaupungissaan Savonlinnassa Kosonen on kaupunginvaltuuston jäsen. Hänellä on kaksi lasta.

Hanna Kosonen (kesk.) iloitsee siitä, että Savonlinnalla on alkavalla vaalikaudella kaksi kansanedustajaa.

Paula Werning (sd.) 5048 ääntä

46-vuotias Paula Werning valittiin toistamiseen eduskuntaan.

Kouvolalainen Werning on taustaltaan sairaanhoitaja.

Kouvolassa hän toimii kaupunginvaltuuston puheenjohtajana sekä on Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaltuuston toinen varapuheenjohtaja.

Nainen istuu värinpäin tuolilla
Paula Werning (sd.) sai jännittää, irtoaako jatkokausi eduskuntaan vai ei. Kuva: Antro Valo / Yle

Werning kamppaili paikastaan loppumetreille asti kuntaministeri Sirpa Paateron kanssa. Naisten välille jäi lopulta vain 14 ääntä.

– Luulen, että jännitän niin kauan kunnes tarkastusäänet on laskettu, Werning totesi illalla.

Paula Werning kommentoi hallitusneuvotteluja
Paula Werning (sd.) pohtii tulevia hallitusneuvotteluja. Antti-Jussi Korhonen haastattelee.

Jani Mäkelä (ps.) 5158 ääntä

Jani Mäkelä aloittaa kolmannen kautensa eduskunnassa. Päättyneellä vaalikaudella 46-vuotias Mäkelä on ollut perussuomalaisten eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja.

Jani Mäkelä vaalinvalvojaisissa Jussin Tuvassa
Jani Mäkelällä (ps.) alkaa kolmas kausi eduskunnassa. Hän seurasi ääntenlaskentaa vaalivalvojaisissa Lappeenrannassa. Kuva: Elli Sormunen

Mäkelä on ollut yksi eduskunnan ahkerimmista twiittaajista. Moni on kuvaillut hänen keskustelutyyliään sosiaalisessa mediassa kärkkääksi ja provosoivaksi.

Kotikaupungissaan Lappeenrannassa Mäkelä toimii kaupunginvaltuuston toisena varapuheenjohtajana. Hän on myös Etelä-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen sekä Etelä-Karjalan maakuntahallituksen toinen varapuheenjohtaja.

Mäkelä on naimisissa ja hänellä on kolme lasta.

Jani Mäkelä (ps.) kommentoi äänimääräänsä
Jani Mäkelä (ps.) kertoo, mitä mieltä on äänimäärästään ja perussuomalaisten valtakunnallisesta tilanteesta.

Oskari Valtola (kok.) 4326

47-vuotias Oskari valtola on uusi kansanedustaja. Tällä hetkellä hän työskentelee Mikkelissä työterveyslääkärinä.

Valtola on Mikkelin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja sekä Etelä-Savon maakuntahallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Hän on myös Etelä-Savon hyvinvointialueen hallituksen jäsen.

Valtola on naimisissa ja hänellä on kolme lasta.

Oskari Valtola (kok.) kertoo itselleen tärkeistä teemoista kansanedustajana. Petri Vironen haastattelee.

Hanna Holopainen (vihr.) 2759 ääntä

Lappeenrantalainen Hanna Holopainen valittiin toiselle kaudelle eduskuntaan.

Hanna Holopainen Lappeeranta.
Hanna Holopainen (vihr.) uusi paikkansa eduskunnassa ja on ainoa vihreiden kansanedustaja Kaakkois-Suomesta. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

46-vuotias Holopainen on vihreiden varapuheenjohtaja.

Hänellä on kaksi lasta.

Hanna Holopainen (vihr.) kertoo, mikä auttoi hänet jatkoon. Kalle Schönberg haastattelee.