Valtamertentutkijat havaitsivat maaliskuun puolivälin aikaan merten keskilämpötilan nousseen korkeammaksi kuin koskaan sinä aikana, kun luotettavia tilastoja on pidetty. Asiasta kertovat esimerkiksi uutiskanava CNN ja sanomalehti Washington Post.
Merivesien keskilämpötila on noussut neljän viime vuoden ajan, mikä on hämmästyttänyt tutkijoita, sillä valtamerillä vallalla on ollut La Niña -ilmiö, joka viilentää vesiä.
Maapallon ilmaston lämpötila on kuitenkin noussut jatkuvasti uusiin lämpöennätyksiin, mikä heijastuu meriveden lämpötilaan.
Mertentutkijat ovat kehityksestä erittäin huolissaan, sillä La Niña -ilmiö on nyt kääntymässä vastakkaiseksi, eli El Niño -ilmiöksi. El Niñon aikana vesien lämpötilat nousevat keskimääräistä korkeammalle.
Merten lämpeneminen kiihdyttää myös ilmaston lämpenemistä, mikä johtaa rajumpiin helleaaltoihin, vaarallisiin hirmumyrskyihin ja esimerkiksi koralliriuttojen tuhoutumiseen.
Tutkijat yrittävät nyt ennustaa tulevan En Niñon voimakkuutta. Eräiden mallien mukaan siitä on tulossa tavanomainen, osa taas ennustaa äärimmäisen voimakasta sääilmiötä.
La Niña ja El Niño ovat luonnollisia ilmiöitä. Ne tuntuvat varsinkin Tyynellä valtamerellä, mutta myös muilla suurilla merillä.
Lisää aiheesta:
Yhdysvaltain merentutkimuslaitoksen NOAA:n sivut, joilla selvitetään El Niño- ja La Niña -ilmiöitä.