Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Seuraavat noin 30-vuotiaat tai nuoremmat eduskuntavaaliehdokkaat pääsivät läpi, kun kaikki äänet oli laskettu. Nuorin läpimenijä on 23-vuotias keskustan Olga Oinas-Panuma Oulun vaalipiiristä.
Ennakkoäänien perusteeella eduskuntaan menossa ollut Rami Aalto (ps) jäi lopulta valitsematta Vaasan vaalipiiristä. Myös läpimenijältä vaikuttanut Julia Sangervo (vihr.) Pirkanmaalta jäi varasijalle.
Kaikilla ehdokkailla on aiempaa taustaa kunta- tai aluevaltuustopolitiikasta. Ainoastaan vihreiden Bella Forsgrén on jo istuva kansanedustaja.
Elisa Gebhard, 29 (sd), Helsinki
Helsingin kaupunginvaltuutettu.
Pia Hiltunen, 31 (sd), Oulu
Oulun kaupunginvaltuutettu, Pohjois-Pohjoismaan hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen.
Pinja Perholehto, 26 (sd) Uusimaa
Hyvinkään kaupunginvaltuutettu, Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen.
Miko Bergbom, 27 (ps), Pirkanmaa
Sastamalan kunnanvaltuutettu, Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen.
Joakim Vigelius, 26 (ps), Pirkanmaa
Tampereen kaupunginvaltuutettu, Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen.
Onni Rostila, 30 (ps), Uusimaa
Hyvinkään kaupunginvaltuutettu, Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen.
Bella Forsgrén, 31 (vihr.), Keski-Suomi
Keski-Suomen vaalipiirin kansanedustaja, Jyväskylän kaupunginvaltuutettu ja Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen.
Olga-Oinas Panuma, 23 (kesk.), Oulu
Pudasjärven kaupunginvaltuutettu, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen.
Päivitetty 3.4. 2023 kello 00.34.