Eduskuntavaalien tulos Oulun vaalipiirissä on historiallinen: perussuomalaiset nousi vaalipiirissä suurimmaksi puolueeksi 25,4 prosentin kannatuksella.
Ketä eduskuntaan valittiin, ketkä putosivat? Lue tästä jutusta kaikki, mikä on välttämätöntä tietää eduskuntavaalien 2023 tuloksesta Oulun vaalipiirissä.
Perussuomalaisten historiallinen ykköspaikka
Perussuomalaiset saavat Oulun vaalipiiristä eduskuntaan viisi kansanedustajaa. Ääniharava Sebastian Tynkkysen lisäksi valituksi tulivat Jenna Simula, Ville Vähämäki, Mikko Polvinen ja Antti Kangas.
Tynkkysen henkilökohtainen äänimäärä oli 17 381 eli suurempi kuin keskustan Juha Sipilällä vuoden 2019 vaaleissa. Tämä tehtiin – ainakin virallisesti – nollan euron vaalibudjetilla, erityisesti sosiaalisen median avulla.
Paikkojen määrä lisääntyi yhdellä puolueen saavutettua historiallisen ykkösaseman 25,4 prosentin kannatuksella. Ääniosuus nousi hurjat 5,0 prosenttiyksikköä.
Vuosikymmeniä ykköspaikkaa pitänyt keskusta hiipui kakkoseksi 25 prosentin kannatuksella. Laskua eduskuntavaaleista 2019 tuli 5,4 prosenttiyksikköä. Puolue on kaukana huippuvuosiensa kannatuksesta, yli 45 prosentista.
Nuorin kansanedustaja on Oulun vaalipiiristä
Keskustan Olga Oinas-Panuma Pudasjärveltä nousi eduskuntaan ja on valituista kaikkein nuorin koko maassa.
– Ehkä päätöksentekoon halutaan uutta verta ja rohkeaa näkökulmaa myös meidän alueilta. Varmaan siinä on se taikasana, en tietysti voi olla varma, Oinas-Panuma arvioi.
Kansanedustajien ikä- ja sukupuolijakauma on Oulun vaalipiirissä tasaisempi kuin koko maassa keskimäärin: Oulusta valittiin yhtä monta miestä ja naista. Valituista kolmasosa on alle nelikymppisiä.
Oinas-Panuman lisäksi uusia kansanedustajia valittiin viisi: Antti Kangas (ps.), Timo Mehtälä (kesk.), Juha Hänninen (kok.), Mikko Polvinen (ps.) ja Pia Hiltunen (sd.).
Oma erikoisuutensa on alle 8 000 asukkaan Kuhmo, joka sai eduskuntaan peräti kaksi kansanedustajaa: keskustan Tuomas Kettusen ja perussuomalaisten Mikko Polvisen.
SDP nousi Vasemmistoliiton ohi
Vasemmistossakin tapahtui vallanvaihdos, sillä SDP nousi Oulun vaalipiirissä Vasemmistoliiton ohi. Vasemmistoliiton kannatus laski alle kymmeneen prosenttiin, demarien kannatus taas nousi 3,4 prosenttiyksikköä 13,7 prosenttiin.
Vaalien voittajiin kuuluvat Oulun vaalipiirissä perussuomalaisten lisäksi Kokoomus, joka nosti kannatustaan neljällä prosenttiyksiköllä 14,9 prosenttiin.
Vihreät onnistuivat pitämään Jenni Pitkon kansanedustajapaikan, vaikka kannatus laskikin 2,8 prosenttiyksikköä. Vihreitä äänesti viisi prosenttia Oulun vaalipiirin äänioikeutetuista.
Nimekkäitä edustajia putosi
Kolmen istuvan kansanedustajan äänimäärä ei riittänyt edustajapaikan uusimiseen. Heitä olivat perussuomalaisten Olli Immonen, Katja Hänninen (vas.) ja Mikko Kinnunen (kesk.).
Suurimmalla äänimäärällä rannalle jäi keskustan Lauri Nikula, joka sai 4760 ääntä. Vertausluvun perusteella lähimmäs kansanedustajapaikkaa pääsi SDP:n Miina-Anniina Heiskanen.
Pienimmällä äänimäärällä eduskuntaan nousee sosiaalidemokraattien Pia Hiltunen, joka sai 3423 ääntä.
Juttua korjattu 3.4. kello 17.23: Pia Hiltunen kuuluu sosiaalidemokraatteihin, ei vasemmistoliittoon kuten jutun lopussa ensin luki.