Perussuomalaiset oli eduskuntavaalien suosituin puolue kuudessa vaalipiirissä, kokoomus kolmessa ja SDP kolmessa. Vielä viime vaaleissa keskusta oli suurin puolue neljässä vaalipiirissä, nyt ei yhdessäkään.
Myös Vaasan vaalipiirissä puolueiden kannatus heilahti näissä eduskuntavaaleissa perussuomalaisten suuntaan.
Vielä viime vaaleissa RKP ja keskusta olivat vaalipiirin suurimmat puolueet niin prosentuaalisesti kuin paikkamäärilläkin mitattuna, mutta nyt perussuomalaiset kiilasi ohi kannatusprosentillaan 21,3. RKP:tä kannatti nyt 19,3 vaalipiirissä äänestäneistä, keskustaa 17,9 prosenttia.
Perussuomalaisten tuleva kansanedustaja, vaasalainen Anne Rintamäki sanoo, että perussuomalaiset ovat koettaneet olla esillä ja keskustella sellaisista asioista, mistä ihmiset ovat heille puhuneet.
– Ihmisillä on tosiaan ollut sellaista asiaa, että huomaa, että on hätä, Rintamäki toteaa.
Perussuomalaiset sai Vaasan vaalipiirissä nyt neljä paikkaa, samoin RKP. Keskusta menetti yhden paikan ja sai läpi kolme. Keskustalaisista eniten ääniä saanut Antti Kurvinen osasi odottaa, että puolue menettää yhden vaalipiirissä yhden paikan. Hänen mukaansa perussuomalaisten menestys oli valtakunnan trendi.
– Ei Vaasan vaalipiiri tai pohjalaiset ole mitenkään siinä mielessä eri rotunsa, Kurvinen sanoo.
Perussuomalaiset kasvatti kuntaosuuttaan
Keskusta oli suosituin puolue 16:ssa vaalipiirin kunnassa, RKP puolestaan sai eniten ääniä 12 kunnassa. Perussuomalaisten nimiin meni 9 kuntaa. Peräti kahdeksassa kunnassa perussuomalaiset ohitti keskustan suosituimpana puolueena.
– On selvää, että Vaasan vaalipiiri on keskusta-oikeistolainen henkiseltä ilmapiiriltään. Keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset ovat täällä hyvin lähellä toisiaan, Kurvinen sanoi.
Hänen mukaansa keskustassa alkaa nyt uudistaminen ja tulevaisuustyö. Siinä Kurvinen aikoo olla vahvasti mukana.
– Keskustaa tarvitaan. Uskon, että hyvin lyhyen ajan päästä nähdään, mikä on keskustan rooli ja mihin keskustaa tarvitaan. Luulen, että sitä tarvetta tulee, ja sen tarpeen täyttämiseksi keskustan pitää nyt aloittaa syvällinen uudistaminen, hän sanoo.
Juttua voi kommentoida tiistaihin 4.4 kello 23:een asti.