Hurjan äänimäärän Lapista kerännyt perussuomalaisten Sara Seppänen on valmis vaikka ministeriksi, jos sellaista pestiä hänelle tarjotaan.
Yli 11 000 ääntä saanut Seppänen kertoi Yle Lapin aamussa olevansa silti edelleen pyörryksissä saamastaan äänimäärästä.
– Odotin kolmasosaa tästä, tällaista en osannut odottaa, hän sanoo.
Seppänen aikoo saada eduskunnassa kuuluviin nimenomaan syrjäseutujen ääntä.
– Kohonneet elinkustannukset näkyvät erityisesti Lapissa. Ihmisillä on oikeasti huoli siitä, miten ensi talvena pärjätään, lämmitetään koteja ja pystytään käymään töissä. Tämä tuli esille keskusteluissa pitkän kampanjan aikana.
Seppäsen mukaan on kova työ saada asiat oikealle tolalle.
”Mennään asia kerrallaan”
Seppäsen mielestä vaalitulos kertoo, että kansa on nyt äänestänyt nykyisen hallituksen ulos.
– Hallitusneuvottelut alkavat ensi viikolla ja hallitusta lähdetään rakentamaan perussuomalaisten ja kokoomuksen johdolla ja katsotaan sitten ketä muita mukaan otetaan. Uskon, että sopivat kumppanit löytyvät.
Seppänen sai paljon ääniä myös valtakunnallisesti. Hän sai perussuomalaisista naisista toiseksi eniten ääniä heti puolueen puheenjohtaja Riikka Purran jälkeen.
– Totta kai olen käytettävissä myös ministeriksi ja viedä kaikin mahdollisin tavoin lappilaisten ääntä eteenpäin.
Seppänen ei silti halua hötkyillä asialla.
– Olen aina sanonut, että mennään asia kerrallaan. Ei minulla asuntoakaan ole Helsingissä vielä katsottuna, vaikka sitäkin on minulta kampanjan aikana kyselty. Nyt on vaalit käyty ja tästä mennään eteenpäin.