Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Yle täplitti kansanedustajat arvokenttään – katso, miten oikeistokonservatiiviset arvot jylläävät Arkadianmäellä

Uudessa eduskunnassa 200 kansanedustajasta 123:lla on oikeistokonservatiivisia arvoja.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Keskusta profiloitui vaalikampanjassaan keskellä olevaksi vaihtoehdoksi, mutta äänestäjät luottivat ehdokkaisiin, joilla oli selkeät oikeistokonservatiiviset arvot.

Sama suuntaus on nähtävissä muissakin puolueissa paitsi vasemmistoliitossa ja vihreissä. Vain muutama kokoomuksen kansanedustaja kuuluu puolueen liberaalimpaan siipeen.

Eva Biaudet on ainoa vasemmistoliberaali ruotsalaisessa kansanpuolueessa.

Kansanedustajat on sijoitettu arvonelikentälle Ylen vaalikoneeseen antamiensa mielipiteiden perusteella. Arvokentän sijaintiin vaikuttaa myös se, mihin edustaja itse katsoo ideologisesti kuuluvan.

Olemme käyttäneet kahta klassista asteikkoa ideologisten erojen osoittamiseen: vasemmisto–oikeisto ja konservatiivi–liberaali. Ensimmäinen mittari kuvaa ehdokkaiden talouspoliittista linjaa. Jälkimmäinen heijastaa edustajan yhteiskunnallisia arvoja.

Tässä jutussa pääset tutkimaan, miten valitut kansanedustajat sijoittuvat niin sanotulla arvonelikentällä.