Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Nollabudjetilla huiman äänimäärän saanut Sebastian Tynkkynen arvelee, että hallitusneuvotteluista tulee vaikeat

Perussuomalaisten kansanedustajan Sebastian Tynkkysen äänimäärä oli puolueen kolmanneksi suurin näissä eduskuntavaaleissa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen istumassa omalla paikallaan eduskunnan istuntosalissa.
Tynkkynen on perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtaja, joten suuria lisäyksiä vastuuseen ei välittömästi ole tulossa. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Sebastian Tynkkysen puhelin on soinut tänään tauotta.

Perussuomalaisten kansanedustaja sai Oulun vaalipiiristä alustavan laskennan mukaan 17 381 ääntä ja oli siten vaalipiirin äänikuningas. Äänimäärä kasvoi yli 8 000 äänellä edellisistä vaaleista.

Hänen tuloksensa oli myös koko puolueensa kolmanneksi suurin.

– On kuin puulla päähän lyöty olo. Erittäin kiitollinen, että saa tehdä työtä suomalaisten eteen.

Hän toteutti vaalikampanjansa pääasiassa sosiaalisen median alustoilla, eikä hän käyttänyt kampanjointiin rahaa. Tynkkynen arvelee, että sosiaalisen median läsnäolo ja vuorovaikutus nuorten kanssa on tuonut ääniä.

Tynkkynen kertoo saaneensa paljon viestejä ensimmäistä kertaa äänestäviltä nuorilta, että he aikovat äänestää häntä.

– Kyllä tässä on aistittavissa ilmiö, että nuorten osalta suosio olisi muuttunut ääniksi.

Sebastian Tynkkynen sai paljon onnitteluja vaali-iltana, kun ennakkoäänten tulokset julkaistiin ja vaikutti vahvasti siltä, että hän jatkaa eduskunnassa.

Yhtenä merkittävänä tekijänä äänimäärien kasvuun hän mainitsee myös rikostuomioista tulleen medianäkyvyyden. Tynkkysen mukaan hänen kannanottonsa ja asioiden esilletuominen on herättänyt huomiota. Hänet on tuomittu kolme kertaa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Lisää: Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen tuomittiin kolmatta kertaa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

– Jos johonkin suuntaan täytyy kiitos laittaa, että näitä sakkoja on pitänyt näin jäätävä määrä maksaa, kyllä se on valtakunnansyyttäjä.

Hallituspaikka on vielä kysymysmerkki

Sebastian Tynkkynen ei lähde ennustamaan hallitusneuvottelujen tulosta. Perussuomalaiset saivat kaikkien aikojen parhaan eduskuntavaalituloksensa, mutta Tynkkynen arvelee, että hallitusneuvotteluista tulee hankalat nykyisessä ilmapiirissä. Aiemmin on nähty, että vaikka perussuomalaiset ovat menestyneet hyvin vaaleissa, eivät he välttämättä ole päässeet hallitukseen.

– Jos asuisimme toisenlaisessa maassa, vaalitulosta kunnioitettaisiin ja kokoomus ja perussuomalaiset muodostaisivat yhdessä hallitusta.

Oulun vaalipiirissä keskusta on pitkään nauttinut vahvaa kannatusta, mutta näissä vaaleissa siihen tuli muutos. Nyt perussuomalaiset ovat alueen suurin puolue.

– Luulen, että ihmiset ovat kyllästyneet keskustan kaksilla rattailla ajamiseen.