LVIV, UKRAINA Kun kovat kuulustelut alkoivat, Tetjana Vasyltšenko oli heikossa kunnossa.
Hän oli elänyt lähes neljä kuukautta sellissä, jossa valoja ei suljettu koskaan. Hän oli laihtunut, sillä vangitsijat pitivät häntä jatkuvassa nälässä.
Nyt Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n kuulustelijat halusivat saada ukrainalaisen Vasyltšenkon vaihtamaan puolta.
Kuulustelijat uhkasivat hänen henkeään. He sanoivat vahingoittavansa hänen perhettään.
– Kun lasta uhataan, kenen tahansa ensimmäinen reaktio on myöntyä kaikkeen, Vasyltšenko kertoo Ylen haastattelussa.
Vasyltšenkon mukaan FSB teki kuitenkin virheen.
Kuulustelujen välissä oli useamman päivän tauko, jonka aikana hän pystyi rauhoittelemaan itseään. Vasyltšenko oivalsi, että kyse oli vain henkisestä painostuksesta.
Ei Venäjällä oikeasti ollut keinoja vahingoittaa hänen Ukrainassa olevaa perhettään.
Pahamaineisen FSB:n kuulustelijat alkoivat tuntua voimattomilta ja heidän temppunsa epätoivoisilta.
He esimerkiksi väittivät uutispimennossa pidetylle Vasyltšenkolle, että Venäjä oli vallannut Ukrainan itäosan ja että länsiosa oli myyty Britannialle.
Vasyltšenko kertoo irvailleensa valtansa menettäneille kuulustelijoille.
– Vastasin, että Jumala suojelkoon kuningatarta. Hienoa, ettei enää tarvitse anoa oleskelulupaa Britanniaan.
Jo vankeutta edeltänyt aika oli Vasyltšenkolle hyvin rankka.
Hän taisteli Mariupolissa, Venäjän piirittämän Azovstalin terästehtaan alla mutkittelevissa tunneleissa. Venäjä pommitti aluetta jatkuvasti.
Vasyltšenko toimi Ukrainan armeijan lääkintäjoukoissa ja antoi ensiapua haavoittuneille sotilaille.
Toiset sotilaat kutsuivat häntä toisinaan äitikobraksi. Lempinimi tuli siitä, että Vasyltšenko oli heidän äitiensä ikäinen ja työssään tunteeton.
– Sääliä ei tarvita, kun autetaan. En edes katsonut haavoittuneen kasvoihin. Tein vain työni, Vasyltšenko kertoo.
Vasyltšenkolla oli yli 15 vuoden kokemus armeijan erikoisjoukkojen radistina ennen Mariupolin taisteluja. Kaksi kuukautta kestänyt Azovstalin piiritys oli silti äärimmäinen kokemus.
Olosuhteet olivat alkeellisia ja likaisia. Sähköä ja vettä oli vain toisinaan.
– Opin avaamaan lääkeampullin ja täyttämän ruiskun pilkkopimeässä yhdellä kädellä, Vasyltšenko kertoo.
Toukokuussa vuosi sitten Vasyltšenko ja muut yli 2 000 Azovstalin piiritettyä sotilasta antautuivat.
Venäjä siirsi heidät Olenivkan kylässä miehitetyssä Itä-Ukrainassa sijaitsevaan entiseen vankilaan.
Naiset sullottiin eristysselleihin. Kuudelle tarkoitetussa sellissä eli 20–26 naista, eikä kaikille ollut makuupaikkoja.
Peseytymään pääsi enintään kerran viikossa lyhyeksi hetkeksi. Raitista ilmaa sai toisinaan pihalla, joka oli sellin kokoinen.
Aikuiselle tyttärelleen Vasyltšenko sai soittaa vain kerran vankeuden aikana.
Hän sanoo, että yritti olla ajattelematta perhettään, sillä se masensi. Sen sijaan hän käytti mielikuvitustaan selviämiseen.
Kuvittelin, että olin paikoissa, joissa olin ollut ja jotka olivat miellyttäviä ja rauhallisia. Se auttoi minua pysymään järjissäni.
Naiset auttoivat myös toisiaan keskustelemalla kokemuksistaan.
– Lopulta vaihdoimme reseptejä pysyäksemme tasapainossa, Vasyltšenko sanoo.
Vasyltšenko sanoo, ettei hän itse havainnut, että naisvankeihin olisi kajottu fyysisesti.
Sen sijaan hän todisti, kuinka miehiä tuotiin hakattaviksi ja nöyryytettäviksi samaan rakennukseen, jossa naisten sellit olivat.
Venäjä saattoi myös murhata Olenivkassa 53 miesvankia heinäkuussa tapahtuneessa räjähdyksessä. Muun muassa YK:n keräämät todisteet viittaavat Venäjän syyllisyyteen.
Väkivalta on yleistä Venäjän sotavankileireillä. Lähes 90 prosenttia haastatelluista ukrainalaisista sotavangeista kertoi kidutuksesta tai kaltoinkohtelusta YK:n tuoreessa raportissa.
Syyskuussa Vasyltšenko ja osa muista vangeista siirrettiin Venäjälle toiselle leirille. Tuolloin alkoi jutun alussa kuvailtu raju painostus, jolla FSB yritti saada hänet Venäjän palvelukseen.
Vasyltšenko alkoi aavistaa sekä käännytysyrityksestä että uuden leirin paremmista oloista, että heitä valmisteltiin vankienvaihtoon.
Näin kävikin.
Lokakuun 16. päivä Vasyltšenko ja 107 muita naissotavankia istuivat busseissa Etelä-Ukrainassa. Kukaan ei uskaltanut sanoa ääneen, että edessä voisi olla vapaus.
Bussi pysähtyi, ja vastassa olivat Ukrainan joukot.
Nämä kuvat on otettu vapautuksen hetkellä.
Naiset saivat harteillensa Ukrainan liput.
Kuvaaja tallensi kameralle myös vastavapautuneen Vasyltšenkon.
– Se oli ensimmäinen kerta vuosiin, kun sallin itselleni kyyneleet. Pidin lippua rintaani vasten ja itkin, Vasyltšenko sanoo.
Vasyltšenko on yhä armeijan palveluksessa, kuten noin 50 000 muutakin ukrainalaista naista.
Hän aikoo palata takaisin rintamalle, mutta vielä ei ole sen aika. Vankeusaika jätti jälkensä. Terveys heikkeni ja vuosikausia poissa olleet krooniset vaivat palasivat, hän kertoo.
Vasyltšenko saa terapiaa ja käy yksityisellä kuntoutusklinikalla Kiovassa.
– Minun täytyy varmistaa, että olen hyvässä fyysisessä kunnossa. Niin voin auttaa muita, eikä minua tarvitse auttaa.
Rintamalle palaamista hankaloittaa myös se, että Vasyltšenko huolehtii edelleen Venäjän vankina olevan taistelutoverinsa teini-ikäisestä pojasta. Jos toveri vapautuu, Vasyltšenko voi lähteä jälleen sotaan.
Vasyltšenko sanoo, ettei hän ajattele uuden vankeuden uhkaa tai sitä, ettei hän välttämättä palaa takaisin.
– Tämä on meidän taistelumme. Jos kaikki etsisivät syitä välttää palvelusta, emme istuisi tässä nyt puhumassa. Koko maa olisi miehitetty.
Taustatoimittajat: Anastasiya Ivanova ja Olha Podorozhna.
Valokuvat vankien vapautuksesta: Dmytro Smolyenko / AOP. Video vankien vapautuksesta: Reuters.
