Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Aki Kaurismäki tekee näyttävän paluun: työläistrilogian neljäs elokuva valittiin Cannesin pääkilpasarjaan

Kuolleet lehdet on jo viides Kaurismäen elokuva, joka on valittu maailman tärkeimmän elokuvafestivaalin pääkilpasarjaan. Suomessa tarina hiekkapuhaltajan ja kauppa-apulaisen rakkaudesta nähdään syksyllä.

Aki Kaurismäki kuvattuna Berliinin elokuvajuhlilla vuonna 2017.
Aki Kaurismäki on mukana Cannesin kilpasarjassa jo viidettä kertaa. Kuva: AOP

Elokuvanteosta pitkään taukoa pitänyt Aki Kaurismäki tekee näyttävän paluun valkokankaille. Toukokuun puolivälissä järjestettävillä Cannesin elokuvajuhlilla nähdään hänen uutuuselokuvansa Kuolleet lehdet (Fallen leaves).

Olavi Virran tunnetuksi tekemältä laululta nimensä lainaava elokuva on tragikomedia. Se kuvaa kaurismäkeläiseen tapaan maailmaa pienen ihmisen silmien tasolta. Elokuvan ydin on kahden yksinäisen duunarin rakkaustarina. Pääosia näyttelevät Alma Pöysti ja Jussi Vatanen.

Pääosin Helsingin Kalliossa kuvatussa elokuvassa kuullaan muun muassa Maustetyttöjen musiikkia.

Kuolleet lehdet on ohjaajalegendan mukaan neljäs osa työläistrilogiassa, jonka aiemmat elokuvat ovat Varjoja paratiisissa, Ariel ja Tulitikkutehtaan tyttö. Kyseessä on Kaurismäen 20. pitkä näytelmäelokuva ja ohjaajan viides elokuva, joka on valittu mukaan Cannesin pääkilpasarjaan.

Nainen ja mies elokuvateatterin julistekaapin edessä.
Pääosia näyttelevät Alma Pöysti ja Jussi Vatanen. Kuva: Malla Hukkanen / Sputnik

Kaurismäki perustelee aihevalintaansa levitysyhtiö B-Plan Distributionin tiedotteessa.

– Vaikka olenkin tähän asti luonut kyseenalaisen maineeni tekemällä lähinnä tarpeettomia väkivaltaelokuvia, päädyin lopulta, kaikkien turhien ja rikollisten sotien ahdistamana, kirjoittamaan tarinan niistä aiheista, joiden kautta ihmiskunnalla saattaisi olla tulevaisuus: rakkauden kaipuu, solidaarisuus, toivo sekä kunnioitus toista ihmistä, luontoa ja mitä tahansa elävää tai kuollutta kohtaan. Sillä varauksella, että kohde ansaitsee sen.

Viime vuonna Kaurismäki totesi Ylen haastattelussa, että tragikomedia näyttää olevan hänen omin lajinsa.

– Palaan mielelläni nuoruuteni aiheisiin pienen ihmisen rimpuilusta kasvotonta koneistoa vastaan. Ja itseään.

Kuolleiden lehtien Suomen ensi-ilta on syksyllä.

Edellisen kerran suomalaiselokuva oli mukana Cannesin pääkilpasarjassa kaksi vuotta sitten, kun Juho Kuosmasen ohjaama Hytti nro 6 oli ehdolla.

Kaurismäen edellinen pitkä elokuva, Toivon tuolla puolen, valmistui vuonna 2017. Kaurismäki sai syyrialaisesta pakolaisesta ja suomalaisesta kauppamatkustajasta kertovasta elokuvasta muun muassa Berliinin elokuvajuhlien ohjaajapalkinnon.