Raippaluodon silta Mustasaaressa on saamassa uuden julkisivuvalaistuksen. Silta halutaan valaista kunnan 675-juhlavuoden ja sillan 25-vuotisen olemassaolon kunniaksi. Tavoitteena on tehdä sillasta myös pimeän vuodenajan nähtävyys.
Mustasaaren kunta ja Etelä-Pohjanmaan ely-keskus ovat tilanneet WSP Finland Oy:ltä Raippaluodon sillan julkisivuvalaistuksen suunnitelman.
Siltaan halutaan muuttuva, värillinen kohdevalaistus. Siihen voi teoriassa tilata valo-esityksen esimerkiksi jonkin teeman tai vaikkapa urheilujoukkueen värien mukaisesti.
WSP esittää kolmea eri valaisuvaihtoehtoa, joissa kaikissa värimaailma on muunneltavissa. Eri valaisuvaihtoehtojen kustannusarvio vaihtelee 210 000 eurosta 360 000 euroon riippuen siitä kuinka laajasti siltarakenteet valaistaisiin.
Valaistavia sillan osia ovat pylonit, pilarit sekä teräksinen vaakapalkki. Lähiympäristö ja lähialueen asukkaat on pyritty huomioimaan suunnittelussa, eikä häiriövaloa pitäisi syntyä.
Kesäaikaan siltaa ei ole tarkoitus valaista.
Valaistuskonsepti on tehty syksyn 2022 aikana ja työtä jatkettiin keväällä 2023 koevalaistuksella ja yleissuunnitelmalla. Seuraava vaihe olisi sähkö- ja ohjelmointisuunnittelu.
Kuntalaiset saavat myös ilmaista mielipiteensä valaistuksen eri vaihtoehdoista vastaamalla nettikyselyyn. Mustasaaren kunta julkaisee kyselyn perjantaina 14.4.
Kunnanhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 24.4.