Keskusrikospoliisi epäilee kolmea ihmistä turvallisuussalaisuuden paljastamista. KRP:n mukaan rikosepäily liittyy sosiaalisessa mediassa julkaistuihin salassapidettäviin tietoihin.
KRP tiedotti asiasta perjantaina. Poliisi vaati epäiltyjä vangittavaksi Oulun käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.
Oulun käräjäoikeus vangitsi kaikki kolme epäiltyä todennäköisin syin perjantaina iltapäivällä.
Poliisi epäilee, että rikoksesta epäillyt kaksi miestä, jotka ovat veljeksiä, ja yksi nainen ovat keränneet ja julkaisseet sosiaalisen median alustoilla tietoaineistoa, joka luokitellaan salassapidettäväksi. Rikosten epäillään tapahtuneen vuoden 2021 alusta lähtien.
Syytteet on nostettava 15. lokakuuta mennessä.
Epäillyt julkaisivat tietoja tunneliverkostoista
Kaikki epäillyt olivat ehdolla kevään eduskuntavaaleissa, mutta eivät tulleet valituiksi. Kaksi heistä oli kristallipuolueen ehdokkaina ja yksi Valta kuuluu kansalle -puolueen ehdokas.
KRP:n mukaan epäilty rikos ei ole tapahtunut viranomaistoiminnan yhteydessä. Epäillyt ovat suomalaisia siviilihenkilöitä, jotka KRP:n mukaan asuvat Pohjois-Suomessa
– Poliisi epäilee, että julkaistut tiedot ovat luonteeltaan sellaisia, että ne ovat omiaan aiheuttamaan vakavaa haittaa Suomen huoltovarmuudelle, maanpuolustukselle ja turvallisuudelle, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Nurmenniemi tiedotteessa.
Epäillyt ovat jakaneet salaliittoteorioita sosiaalisessa mediassa. Epäiltyjen some-kanavilla on julkaistu tietoja muun muassa erilaisten tunneliverkostojen sijainnista.
Esimerkiksi eräällä Youtubessa julkaistulla videolla he kertovat ”maailmanlaajuisesta tunnelisodasta” ja kertovat selvittäneensä sen takia Helsingin tunneleita.
Useilla videoilla veljekset puhuvat myös muun muassa Suomen sotilaskohteiden lähistöllä olevista tunneleista.
Kaksi harvinaista tapausta
Jukka Nurmennimen mukaan tämä turvallisuusrikosepäily liittyy samaan harvinaiseen rikosepäilyyn, josta Yle kertoi aiemmin. Tuolloin julki tuli kaksi erillistä tapausta, joista yhden rikosnimikkeenä oli luvaton tiedustelutoiminta ja toisen turvallisuussalaisuuden paljastaminen.
Luvattomaan tiedustelutoimintaan liittyvässä rikostutkinnassa ei ole tehty vangitsemisia eikä niitä tutkinnanjohtaja Masi Puolakan mukaan ole tällä hetkellä tulossakaan.
Sen sijaan turvallisuussalaisuuden paljastamiseen liittyvä tutkinta jatkuu nyt muun muassa epäiltyjen kuulusteluilla.
Nurmenniemi selventää, että tällä jo aiemmin tutkitulla tapauksella ei ole yhteyttä nyt julkisuudessa esiintyneisiin tietoihin tietovuodoista Yhdysvalloissa.
Turvallisuussalaisuuden paljastamisesta voidaan tuomita vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta.