Kyläasutusta pidetään Suomessa perinteisesti maatalousyhteiskuntaan liittyvänä historiallisen ajan ilmiönä.
Sen juuret löytyvät kuitenkin jo esihistorialliselta ajalta.
Ensimmäisiä kyliä muodostui Keski-Pohjanmaalle jo 6 500 vuotta sitten, toteaa kivikautista kyläasutuksen historiaa tutkinut arkeologi Lauri Skantsi, joka väittelee aiheesta perjantaina Helsingin yliopistossa.
Skantsin mukaan Keski-Pohjanmaan rannikolle muodostui kivikaudella kyliä kahdessa eri vaiheessa.
Varhaisemman kauden löytyminen oli tutkijalle yllätys.
– Tuntui tosi hienolta, että tällainen ennalta odottamaton piirre löytyi! Se auttoi ymmärtämään paremmin kyläasutuksen syntymisen ja loppumisen syy-ja seuraussuhteita, kuvailee Skantsi.
Itse ajatus mahdollisesta aiemmasta kyläasutuksen kaudesta syntyi erilaisten tietojen yhdistämisestä.
Skantsi tarkasteli yhtä aikaa käyrästöjä, jotka kertoivat asuinpaikkojen määrän kehittymisestä, merenpinnan kesälämpötilasta ja vuoden keskilämpötilasta.
– Ne näyttivät yhteisen piikin tutkimuskäyrillä aikaan n. 4 500 eaa.
Tätä noin 4 700–4 300 vuotta eaa -jaksoa Skantsi kuvaa ensimmäisen kyläasutuksen vaiheeksi Keski-Pohjanmaalla. Vuoden keskilämpötila oli tuolloin hieman tämänhetkistä lämpimämpi.
Arkistoja ja kaivausraportteja tutkimalla Skantsi löysi kaksi isoa asuinpaikkaa, mutta ei niistä jälkeen jääneitä asumispainanteita.
Vetelin Kiikkuniemen–Hautaledon -alueella ja Sievin Sopenkankaalla oli ollut tuohon aikaan paljon asukkaita, mutta tämän varhaisemman kauden asumuksista ei jäänyt tutkijoille materiaalia.
Myöhemmällä kivikautisella kyläasumiskaudella noin 3 800–3 300 eaa, asumukset kaivettiin osittain maahan, ja niistä löytyy edelleen maastosta asumuspainanteita.
Ilmasto vaikutti merkittävästi ihmisten elämäntapaan
Viimeisimmän jääkauden jälkeen on ilmasto välillä lämmennyt ja välillä kylmennyt.
Kun ilmasto lämpeni, se johti Lauri Skantsin mukaan asukasmäärän- ja tiheyden kasvuun rannikolla ja ympärivuotisesti asuttujen suurten keskusasuinpaikkojen muodostumiseen.
Ilmaston lämpeneminen lisäsi saatavilla olevan liha- ja kasvisravinnon määrää. Tämä taas kasvatti asukasmääriä.
Arkeologisessa aineistossa ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät kivikautisten asuinpaikkojen koossa, määrissä ja sijainnissa, arkeologisessa löytöaineistossa sekä tutkittujen luuaineistojen lajikoostumuksissa.
Ensimmäisessä vaiheessa väkeä oli vielä harvakseen
Jo ensimmäisessä kyläasutusvaiheessa Keski-Pohjanmaan rannikolla asukkaiden toimeentulo perustui pitkälti hylkeenpyyntiin; Grönlannin hyljettä ja Itämeren norppaa oli vesissä.
– Hylkeen lihasta ja rasvasta saatiin runsaasti energiaa. Lisäksi kalastettiin, metsästettiin, linnustettiin ja kerättiin luonnon antimia, kertoo Skantsi elämisen edellytyksistä.
Useista kylistä löytyi pii- ja meripihkalöytöjä, jotka viittaavat yhteyksiin nykyisen Suomen rajojen ulkopuolelle.
– Kivikaudelta on löytynyt myös reikäkiviä, joita mahdollisesti on käytetty verkkojen painoina sekä kaapimiseen käytettyjä kvartsikiviä.
Ensimmäisessä kyläasutusvaiheessa oli Skantsin mukaan rannikko vielä suhteellisen harvaan asuttua.
Todennäköisesti yksi kylä hallitsi yhtä tai useampaa jokisuistoaluetta.
Suuri osa asukkaista asui keskuskylissä ympärivuotisesti, mutta liikkuvat pyyntiryhmät tekivät ravinnonhankintamatkoja niin merelle kuin sisämaahankin.
Aikaa myöten ilmasto viileni, kylät kuihtuivat ja asuinpaikkojen määrä väheni rannikolla.
Kyläyhteisöjen uusi tuleminen
Lähes 1 000 vuotta myöhemmin toisessa kyläasutusvaiheessa saavutettiin viimeisen jääkauden jälkeisen ajan korkein lämpöhuippu Pohjolassa, niin kutsuttu kivikauden kesä.
Vuoden keskilämpötila oli pari astetta nykyistä korkeampi Suomen alueella.
– Kuusi ei vielä alueella kasvanut, mutta lehtipuita oli runsaasti. Väkimäärä kääntyi taas nousuun, kertoo Lauri Skantsi.
Kyliä muodostui ryppäinä pitkin rannikkoa ja asumukset olivat tiheissä riveissä.
Kylät olivat aikaisempaa merellisemmässä ja avoimemmassa ympäristössä.
Saariston aktiivisesta käytöstä hylkeenpyyntiin ja kalastukseen näkyy edelleen merkkejä kivirakenteina mäenkumpareilla ja harjuilla.
Ensimmäiset jätinkirkot ovat näiltä ajoilta.
– Ne ovat kivisiä kehävalleja, joita on mahdollisesti käytetty kokoontumispaikkoina ja puolustusrakennelmina, selittää Skantsi.
Noin 3 400 eaa jälkeen ilmasto viileni jälleen, eikä ruokaa ei riittänyt kasvaneelle väkimäärälle.
Vanha kyläjärjestelmä romuttui ja väki hajaantui pienemmiksi ja liikkuvammiksi perheyhteisöiksi.
– Kivikauden kylien aika oli ohi, toteaa Skantsi.
Helsingin yliopiston väitöstilaisuus
Kyläasutuksen historiaa tutkinut arkeologi Lauri Skantsi K. H. Renlundin museolta Kokkolasta on tutkinut kivikautista kyläasutuksen historiaa.
Vielä vanhempaakin asutusta Keski-Pohjanmaalla on mesoliittiselta kivikaudelta, mutta sitä ei ole juuri tutkittu. Aiemmin asuinpaikat eivät olleet tiettävästi kylämäisiä.
Skantsi väittelee tohtoriksi perjantaina 21. huhtikuuta Helsingin yliopistolla. Hänen väitöskirjansa on Kivikauden kylät Keski-Pohjanmaalla – kollektiivisten kyläyhteisöjen synty, kukoistus ja hajoaminen.